still alive

 Hepat oli jo tänään aamupäivästä lähteneet omille teilleen aitojen läpi. Isä oli täällä sitten niiden perässä juossut, mutta tosiaan tehneet samaa kuin minulle. Tulleet luokset, yrittänyt laittaa riimua, pää ylös ja karkuun. Ne sitten koko päivän olivat vapaana täällä. Välillä herrat olivat käyneet heittämässä tuon pikku lenkin ja kun itse tulin kotiin, ne pyörivät navetan takana ja kaivelivat ruohoja lumien alta. Kuitenkin pojilla tuntui olevan niin nälkä, että mielellään tultiin omaan aitaukseen, jossa oli vielä heiniä. Helppo nakki!
 En tiennyt mitä tekisin. Olin miettinyt sitä maastoilua, mutta oli pimeää ja viidentoista kilometrin päässä on liikuskellut karhu ja susi.. Ja tosiaan se susihan voi liikkua sen 60km päivässä. Uhahee!
 Ajattelin, että jos ei tulla yhtenä kökköänä metsätieltä pois niin sitten ei tulla, mutta ei voida jäädä tänne pihapiiriinkään ikuisiksi ajoiksi pyörimään.. :D
 Otsalamppu päähän ja menoksi. Aluksi tuli rekka vastaan - ei vielä paha, vähän steppiä ja sivuaskeleita, mutta ei sen isompaa. Eikö sitten tullut auto, joka ei yhtään viitsinyt hidastaa. Tunsin oikein miten Aape jännittyi, mutta yritin vaan hengitellä syvään. Aape onneksi otti ihan rauhallisesti ja sai kuski vielä otsalampun valokeilan peräänsä, kun yritin katsoa kenen auto, mutta en kyllä tunnistanut.
 Matka jatkui. Päästiin metsätielle ja ravailtiin. Aape oli ravissa ihan kiva, mutta sitten tuli kammottava sula kohta! Härreguud! Väistöliike ja laukkaa karkuun! Maa voi syödä pienen Apsiraukan syövereihinsä...! Kun sain Aapen pysähtymään muutaman laukka-askeleen jälkeen, käännyttiin ja otettiin kohta pariin kertaan uudestaan ilman häslinkiä.
 Päästiin laukkailemaan ja Aape oli aluksi tosi tahmea ja sai ajaa ihan kunnolla eteenpäin. Tuntui, kuin jurrattaisiin paikallaan tai ettei oltaisi oltu oikealla metsätiellä. Lopulta suoran jälkeen tuli tuttu mutka.
 Käveltiin yhtä jyrkkää mäkeä alas. Puolivälissä Aape säpsähti. Rupesi kuulumaan aivan järkyttävää ryminää, ikään kuin laukka askeleita ja kamalaa läpsytystä. Aape hyppäsi keskelle tietä ja ihan kauhuissani yritin tuijottaa metsään. Tuossa kohtaa metsä oli niin tiheää, etten mitään nähnyt oksien taakse pimeyteen. Seistiin hetki ja kuunneltiin niitä ääniä jännittyneenä. Se jos joku oli kamalaa. En ole varma oliko siinä pelkästään jotain saamarin isoja lintuja vai oikeasti niiden lisäksi joku isompikin elukka, joka lähti ihan maantasolla liikkeelle. Tuntui kuin monta todella isoa elävää olisi yrittänyt lentoon, mutta takertuivat oksiin, koska kamala läpsytys ja oksien rahina, katkeilu, takertumis, tms. ääni. Ei pysty edes selittämään. :D
 Mietin hetken, että nyt kyllä lähdetään kotiin, mutta mietin, että puoleen väliin pois kotoa ollaan selvitty, selvitään loppuunkin saakka.
 Käveltiin mäki loppuun ja otettiin laukkaa. Saatiin tänään molemmat laukatkin ja kääntöympyrällä päästiin pitkästä aikaa reenailemaan vähän vasempaakin laukkaa.
 Vielä kotiinkin päin tullessa Aape oli vähän tahmea, mutta hetken ajettuani Aape alkoi löytää sen kaasuvaihteen. Tuli vähän tempoa ja herra tuntui oikein mukavalta!
 Kun päästiin isolle tielle, oli kyllä aika iso helpotus. Joo, kyllä, olen vainoharhainen... Ravattiin isommalla tiellä ja Aape kuunteli kivasti, eikä tarvinnut ollenkaan lähteä mihinkään kiskomis kisaan, vaikka kotiin mentiinkin.
 Tuli kuitenkin ihan hyvä lenkki tehtyä, vaikka vähän tällästä "jännitystäkin" oli mukana. :D