Olin henkisesti varautunut ratsastukseen ja olin oikeastaan innolla lähdössä ratsastamaan. Sain tallihommat hoidettua ja otin hepat sisään. Tyrkkäsin kuumemittarin Aapen takalistoon ja eikö se lämpö ollut tietysti noussut. Huoh, lääh ja pyyh. En uskaltanut lähteä sitten ratsastamaan, kun niin moni on tuon kuumeen kanssa varoitellut.
Päätin aikalailla sillä samalla sekuntilla, että huomen aamuna lähden heti tallille, mittaan kuumeen ja ratsastan, jos lämpö on ok. Näin jälkikäteen mietittynä Aapen lämpöä on saattanut nostaa se, kun se steppasi ja käveli, kun menin talliin, koska herra olisi jo kovasti halunnut sisälle syömään iltamössöjään...
Aamusta lähdinkin sitten ihanassa viiden asteen pakkasessa tallille. Pakkasta oli luvattu ja isä illalla tasotti kentänpohjan perälevyllä ja nyt ihan innosta kireenä sitä katselin!
Suunnattiin ilman satulaa kentänpohjalle. Jatkettiin kaheksikko harjoitusta käynnissä ja ravissa, kun viimeksi jäi niin vähälle.
Toinen suunta oli huomattavasti helpompi, mutta olin niin iloinen ja ylpeä mun omasta pikku suokkimiehestäni, kun se oli niin hienosti kuulolla, vaikka vähän lomaa olikin! Loppuvaiheilla sitä virtaa alkoi löytyäkkin, mutta kuitenkin Aape kuunteli niin kivasti. Kaikin puolin meni niin hyvin, että en oikein mitään pahaa sanottavaa keksi! Kaikki suoristukset ja asettamiset oikeaan suuntaan onnistui niin hurjan hyvin alkukankeuden jälkeen! Kamalasti olisi tehnyt mieli ampaista vielä vaikka maastoilemaan, mutta sitten mietin, että ehkä alkuun vähän kevyemmin... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti