maanantai 13. toukokuuta 2013

hiiiiop

 Tänään oli taas vähän sellainen olo, etten tiennyt mitä tehdä. Aluksi piti lähteä maastoilemaan, mutta sitten rakensin kaksi estettä tuohon pihaan ja sitten menin varustamaan Aapen. Heitin jalkkarit lyhyemmälle ja suojat jalkoihin.
 Heipsuli vei ja menoks! Kävästiin ensin maastossa. Käytiin kaikki askellajit läpi maastossa aluksi. Otettiin yksi laukka pätkä, mutta muuten ravailtiin enimmäkseen.
 Tultiin kotiin ja sitten kävästiin eka haistelemassa esteet tutuiksi. Aapella kyllä tuntui vain pyöriivän ajatus päässä, talliin, talliin, talliin, talliin.
 Otettiin eka ravissa. Ekat kaks kertaa oli varsin lupaava lähestyminen ja sitten nelijalka jarrutus. Päästiin ensimmäinen eli pienempi este lopulta ihan hyvin, mutta isommasta tuli sivuloikkaa muutaman kerran laukallakin. Ja välillä olisi ollut kaahotus päällä esteen jälkeen ja jarrut vähän hukassa.
 Hypyt ei tänään ollut mitään laadukkainta settiä ja enimmäkseen keskityttiin jättämään kaahotus pois. Otettiin muutaman kerran laukalla, mutta sitten myös ravissa. Kun oli joko kaahoituslaukka tai ravi välissä otin esteiden väliin pysähdyksen ja siitä ravilla yli. Pari kertaa otin pysähdyksen väriin sitten molemmat ravilla ja lopulta laukalla, ja luonnistui paljon paremmin!
 Siihen oli hyvä lopettaa ja sitten käveltiin loppu käynnit pihassa. Kun oltiin käppäilty tarpeeksi hyppäsin alas selästä ja otin varusteet poies. Jätin Aapen syömään nurmikolle. Korjasin varusteet  ja otin Leon mukaan. Vein Leonkin syömään ja tänään hepat sai olla reilun 15 minuuttia syömässä vihreetä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti