Miten nämä tunnit ja minuutit menevät?! Maanantaina minulla oli mukama hyvin aikaa kirjoittaa tänne, noh näkyikö postausta? Ei tainnut näkyä, koska en kerinnyt tietokoneelle. Toissapäivänä sama, vaikka olenkin ollut omasta mielestäni ihan suht hyvään aikaan sisällä. No en tiedä. Valitettavasti joudutte nyt lukemaan näitä pitkiä romaaneja, joissa ei ole pimeyden vuoksi kuvia..
Eli maanantaina tuuppailtiin pellolla koulua ja Aape oli tosi tosi kiva! On vaan niin persuksesta revittyä kirjoittaa siitä nyt, kun kaikki päällimmäiset fiilikset ja onnistumiset on jo kerinnyt kaiken muun häsellyksen takia unohtua. Mutta näin tiivistettynä.
Tehtiin taas voltteja. Aape oli todella mukava kädelle. Ravissa Aape oli jopa alusta saakka tosi mukava ratsastaa. Ensin mentiin tietysti keventäen ja sitten istahdin alas. Tosiaan voltti sinne, voltti tänne ja Aape meni kyllä todella nätisti.
Siirryttiin laukkaamaan. Laukannostot etenkin vasempaan olivat hyviä. Oikeaan kierrokseen oli aluksi vähän tahmeat. Vasen laukka oli aivan perfecto! Eikä oikeakaan hassumpaa ollut, vaikkei ihan yhtä hyvää ollukkaan. Otettiin nostoja normaaleja enemmän ja Aape oli kyllä niin hyvä! Kertaakaan ei tullut väärä laukka ja herra oli oikein mukava ja kevyt ratsastaa.
Loppuravit, käynnit ja Apsipapsi pääsi takaisin Leoponin luo.
Tiistaina ei vaan inspannut ratsastaa, mutta halusin tehdä Aapen kanssa kuitenkin jotain. Aape oli ollut juuri tuolloin aika rasittava taluttaa. Se pyöri ja yritti mennä ohi. Silppusin porkkanaa taskuuni ja otin Aapen yksin pihalle tuohon kentän pohjalle. Ensin palautettiin mieleen, että minun ohitse ei mennä. Tai no palautettiin ja palautettiin. Eihän siinä mitään tekemistä ollut, kun Aape seurasi kuin koira, koska Leo oli tallissa.
Pysähtelin ja vaihtelin tempoja ja katselin miten Aape reagoi. Aape saaai paaaljon porkkanaa. Lopulta päästin sen täysin vapaaksi (ja siis tuossahan ei mitään aitoja ole). Aape seurasi minua ja siinä sitten juoksenneltiin ja tehtiin mitä ihmeellisimpiä kiemuroita.
Onnistuin eilen aamulla jotenkin näppärästi naksauttamaan polveni ja lonkkani. Polvi naksahti takaisin paikalleen, mutta lonkka on vielä jotenkin kummallisesti. Siihen jossain asennossa pistää ja kävellessä sattuu, jos ottaa vähänkin pidempää askelta. Ja kaiken kukkuraksi, kun nostan sitä sivulle se naksahtaa + muljahtaa ja takaisin laskiessa sama. Uh!
No tänään kuitenkin lähdin ilman satulaa ja kuolaimettomilla johonkin vain samoilumatkalle. Selkään kiipeämin oli korokkeenkin kanssa aika mielenkiintoista tuon lonkan kanssa. Ihme kyllä selässä se ei oikeastaan huomatellut olemassa olostaan.
Oikaistiin pellon kautta "viereiselle" tielle. Kokeilin jo pellolla ravata. Aape vaikutti todella energiseltä ja pompin kuin mikäkin rehusäkki puolelta toisella ja tasapainoisuudesta ei ollut tietoakaan.
Päästiin tielle ja kokeiltiin varovasti pohjaa, koska kengittäjämme oli laittanut Aapelle erehdyksissään nurmihokit, jotka ovat vielä kiinteät. Tosiaan, kun Aape kengitettiin sunnuntaina olin siellä pakollisessa rippikirkossa. Kengittäjä sitten oli ilmeisesti johonkin toiseen asiakkaaseen sekoittanut ja isä kun noista hommista ei mitään ymmärrä. Ja se vielä, että kun ennen on pelkillä hokeilla tullut ne talvihokit. No nuo nyt on ja niillä yritetään mennä.
Loppujen lopuksi kyllä oli hyvä pito. Ravattiin ja siis sitä menohalua oli herralla vaikka muille jakaa. Se meni pääylhäällä ja välillä kyllä kävi mielessä, että mitenköhän tässäkin käy. Otettiin laukkaakin jonkin verran ja säikäytettiin yksi naapuri. Katsoi ihan kauhuissaan, että mikä pirun valoilmiö tuolta tulee, kun mennä viipotettiin laukalla ohi otsalamppu päässä. Pysähdyin kyllä, käännyin takaisin ja tervehdin, mutta naapuri oli kiiruhtanut jo sisään.
Palattin lopulta peltoja pitkin kotiin.
Oho... en ole koskaan kuullutkaan kiinteistä nurnihokeista :D No, jos yhtään lohduttaa niin meillä on Pikasolla yhdessä hokinreiässä kierretappi katkeeneena (no eipä siitä ulos tule kuin pieni kärki); seuraavassa kengityksessä sitten tuokin ongelma poistuu :D
VastaaPoistaJuu, en minäkään! Hetken sai katsella ihmeissään, että mitkäs nämä nyt on olevinaan... :D No virheistä oppii ja tästä lähin tilataan kengitys talvihokeilla! :)
VastaaPoista