maanantai 31. maaliskuuta 2014

pilipalipuppaa

 Tänään lähdettiin ratsastelemaan ilman satulaa, kun minulla on ollut jo muutaman päivän ajan kauhistuttavan kova hinku siihen.
 Mentiin ensin alapellolle. Käveltiin uraa pitkin ja tehtiin voltteja. Aape oli alusta saakka ihan ok:n oloinen.
 Siirryttiin raviin ja Aape oli aivan mahtava! Niin tasainen ja mukava kädelle. Tehtiin voltteja ja Aape taivuttikin itseään oikein kivasti. Muutaman kierroksen jälkeen kuitenkin alkoi tulla pohjan kanssa ongelmia.. Pelto oli liian pehmeä. Aluksi mietin, että jos vaan kävellään ja ravataan, mutta lopulta päätin, että vaihdetaan paikkaa.
 Alusta saakka tiesin, että se ei olisi hyvä päätös, mutta jos haluttaisiin edes yrittää tehdä jotain kunnolla, tarvitsisi olla parempi pohja. Lähdettiin toiselle pellolle ja ei tullut yllätyksenä, että Aape päätti heittäytyä vähän hankalaksi, kun luuli jo pääsevänsä tallille.
 Noo ravissa sitten jatkettiin volttien kanssa ja haettiin sitä hyvää tasaista tahtia. Kyllä se sieltä jotenkin tuli, mutta alkuun ei oikeasti voinut edes verrata. Puolipidätteitä sai tehdä varsin usein ja vielä suht voimakkaastikin välillä. Pääasia kai, että meni kuitenkin ihan suht hyvin.
 Sitten on pakko sanoa, että laukat kusasi tänään pahemman kerran. Molemmat laukat olivat todella nelitahtisia ja niistä ei oikein tiennyt oliko se oikeasti laukkaa, ravia, vai mitä se oli..? Sielä oli aika raskasta yrittää keikutella mukana jonkin moisessa tahdissa, mutta sisukkaasti Aapen kanssa laukattiin molempiin kierroksiin muutamat kierrokset.
 Loppuraveissa Aape olikin sitten jo niin hieno miäs että! Se oli taas aika kevyt kädelle ja venytti hyvin itseään. Tosiaan taas loppuraveissa tehtiin harvakseltaan sinne tänne voltteja ja lopuksi käveltiin pitkin ohjin.

 photo IMG_5249_zps2a197309.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti