Päässäni myllää sekasorto. Jotenkin nyt ihan yhtäkkiä on ihan kauheasti tekemistä! Nyt on kaikennäköisiä testejä, pirusti läksyjä, parit kokeet, (mopo)autokoulu, kolmen päivän pianokonsertti "kiertue" ihan kohta käsillä ja vaikka mitä muuta! Pää kun ei enää pysy edes perässä. Joka tapauksessa yritän edes pintaraapaisuja muistella meidän ratsastuksista!
Tiistain ratsastuksesta polvi otti vähän pahemman kerran itseensä, joten torstaina mentiin ilman satulaa maastoilemaan. (Keskiviikkona oli vain käppäilypäivä, koska tulin soittotunnilta vasta kuuden jälkeen..) Aape oli oikein mukava ja mentiin tuo perus kääntöympyrälenkki, kaikkia askellajeja käyttäen. Kaikki askellajit sujuivat oikein mukavasti. Perjantaina tehtiin jotain, mutta ei mitään muistikuvaa mitä. Varhaisdementia iskee.. Onneksi minulla on vihko, johon aina raapustan tekemisemme heti ratsastuksen jälkeen - jos muistan...
Lauantaina menikin aika yllättävästi aikataulu uusiksi ja pääsin ratsastamaan vasta kun alkoi hämärtyä. Ei se mitään, sillä koko lauantai päivän tuuli todella paljon, etenkin aamupäivästä/iltapäivästä.
Tuuli oli vielä varsin kova, mutta ei se oikeastaan meidän menoa haitannut. Mentiin pellolle ja siellä rupeaa pikku hiljaa oja tekemään kevättulvaansa. Vettä oli jo melkein ihan uralla, mutta päästiin vielä menemään uralla ja yllättävän hyvinkin!
Käynnissä ja ravissa kierrettiin uraa ja tehtiin voltteja. Aape oli ihan mukava, mutta mentiin vielä aika rennosti, ettei nyt ihan viilattu täysin perfectoksi voltteja.
Laukattiin kierros uralla ja sitten mentiin koko pellolle ihan ympäriinsä. Tehtiin erilaisia kiemuroita, suoria, serpentiiniuria ja päästettiin vaan menemään. Siinä samalla tuli vastalaukkaa ja tiesmitä, mutta kivaa olija hyvin meni!
Mentiin hoitamaan loppuravit ja käynnit uralle.
Sunnuntaina (eilen) sitten mentiin heti aamusta pellolle. Lämpötila oli ihan nollan rajassa ja pelto oli oikein mukavassa kunnossa.
Käynnissä ja ravissa tehtiin taas voltteja. Ravissa Aape oli aluksi tönkkö, tahmea ja lusmu. Kolme ensimmäistä sanaa, jotka tulivat mieleen. Aluksi oli kyllä jotenkin todella haastavaa työstää ja saada Aapea taipumaan ja keskittymään. Vähän meni sellaiseksi töpöttämiseksi, mutta johtui pitkälti varmaan menohaluista ja kuitenkin pienen työstön jälkeen rupesi sujumaan paljon paremmin.
Molemmat laukat sujuivat ihan superhyvin! En muista, koska olisi viimeksi mennyt näin hienosti pellolla!
Molemmat laukat nousivat ja rullasivat todella hyvin! Aape kuunteli kaikki pienimmätkin avut todella hyvin ja tarkasti!
Loppuraveissa Aape oli paljon rennompi ja venytti askeltakin todella hyvin. Käveltiin lopuksi hyvin ja mentiin sitten tallille.
Nyt olisi roppakaupalla kuviakin, mutta nyt en kerkiä niitä latailemaan, koska täytyy kiiruhtaa tekemään näitä erilaisia opiskelujutskia. Toivonmukaan viimeistään loppuviikosta uutta postausta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti