maanantai 23. syyskuuta 2013

MatoAape

 Heheeei!

 Tänään oli taas oikein masentava syksyinen keli. Koko päivän vettä satoi enemmän ja vähemmän, oli jälleen kylmää ja koleaa. Ajattelin, että pelto olisi sen verran märkä, että lähdetään maastoon.
 Aape oli sen verran märkä, että en satulaa viitsinyt laittaa paikkoja hiertämään, joten mentiin ilman satulaa, kuolaimettomilla.
 Käytiin kääntö-ympyrälenkillä. Aape oli aluksi oikein mukava. Päästiin metsätielle ja sitten rupesi tulemaan näitä Aapen vireyden merkkejä. Se kyttäsi kaikkea aivan normaalia ja vanhaa, mennä kiemurteli ympäriinsä, säntäili, veti nelijalkajarrutuksia tms. Muutaman kerran olin vähän kyljellä ja kerran olin sitten vähän enemmänkin kyljellä. No hengissä ollaan.
 Laukka oli kyllä varsin hyvää, kun Aape malttoi keskittyä, mutta pidellä sai silloin tällöin ihan kunnolla. Loppuravit oli aika kamala, kun Aape vaan mennä kaahotti kotiin päin pää ylhäällä. Heti kun löysäsi ohjaa vauhti kiihtyi ja kiihtyi pikku hiljaa.
 No silti oli ihan kivaa ja Aape oli loppujen lopuksi oikein mukava. :)
 Kerkesin värjäämään hiukset ja sitten lähdettiin pelastamaan kolme kissanpentua yhden tutun kesäasukkaan navetalta. Eilen käytiin jo niitä kurkkaamassa, mutta olivat aivan hyvässä kunnossa. Nyt ne olivat jo yksi oli aivan huonossa jamassa. Kaikki kolme olivat aika viileitä. En kyllä edes kysellyt isältä vaan astelin autoon kolmen kissanpennun kanssa. Pennut kotona lämpimän uunin päälle ja vällyn väliin. Pikku hiljaa virkosivat ja reilun tunnin päästä, joku haki ne hoitoonsa eläinsuojeluun. Sanoi, että ovat varsin hyvässä kunnossa, kuulemma paremmassa kun annettiin ymmärtää. :) 

 photo 009_zpsf41d3cd9.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti