tekis mieli vaan itkee ja kiljasta

 Jooh. Kerkesin jo kai kuvitella ja innostua liikoja, sillä suoraan sanoen tänään loppu päivästä kaikki meni ihan päin persettä! Kaiken lisäksi päätä särkenyt ihan kiitettävästi iltapäivästä.
 Harmittaa kyllä niin pirusti. Aape meni eilen oikeasti kuin enkeli ja olin tänään niin innoissani ratsastuksesta, vaikka yleensä olen juurikin ollut sitä mieltä, että kouluratsastus on tylsää.
 Aape oli käynnissä jo hieman punkemis päällä, mutta antoi lopulta periksi ja alkoi liikkua käynnissä ihan kivasti. Kun lähdettiin ravaamaan tuli kauheaa töpötystä, pään ylös viskomista ja aölskdgähdkghjädfjf! Se ei asettunut ja mikään mikä ennen on auttanut ei toiminut. Yleensä on pieni hentoinen napautus raipalla auttanut ja pitänyt lähes koko loppu ajan Aapen hyvin asettuneena, mutta en tiedä mikä tänään oli.
 Noh ei siinä mitään, ajattelin, että ehkä se Aapen ravi tasaantuu kun päästään kunnolla jatkamaan. Ei se vaan meni kahta hullummaksi. Yht äkkiä se saattoi nostaa päänsä taivaisiin, vetää nelijalka jarrutuksen ja lähteä täysiä peruuttamaan. Se yritti kaikin voimin puskea itsensä pois hommista ja niin.
 Laukattiin jaja se oli välillä ihan ok, mutta aika moista kaahotusta, välillä ei ollut mitään tuntoa, jos käänsi pääty-ympyrälle saattoi herra vaan vastustaa ohjaa ja jatkaa suoraan ja pitkällä viiveellä kääntyä, ja siihen jo tarvittiin aika lailla voimaa.
 Vasen laukka oli ihan kamala ja yritin ja yritin saada homman pelittämään. Aape oli hikisempi kuin aikoihin. Edelleenkin se saattoi välillä vaan lyödä liinat kiinni ja riuhtoa päätään. Sitten se ei välttämättä lähtenyt edes liikkeelle ja jos lähti niin ampaisi.
 Kun herra rauhoittui vähän kokeiltiin rataa. Olin niin väsynyt joissan kohtia, että unohdin välillä joitain kohtia ihan yht äkkiä. Se oli jotain niin kamalaa. Se meni oikeasti niin huonosti. Ei tässä vaiheessa saisi enää mennä noin. Ehkä tein jotain väärin, ehkä en. Eniten tässä harmittaa se, että kun Aape eilen näytti miten se voisi mennä ja ehdin jo innostua... Nämä oli ensimmäisiä kertoja, kun ratsastuksen jälkeen oli jopa vaikeaa sanoa "kiitos" ja taputtaa. Aina ei vaan voi ymmärtää. Jos huomenna ja sunnuntaina paremmalla tuurilla... Ja jos ei niin sitten ei ja sillä mennään!
 Ainiin se mikä vielä kruunasi kaiken, olin vaihtamassa ratsastushousuja jo muutenkin ihan kettuuntuneena johonkin mukavempiin, niin enkö tietysti kolauttanut suoraan naamani ja etenkin hampaani tms. (puisen) tuolin selkänojaan. Olin hyvin iloinen!  :)