perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kato mä lennään taas, meen läpi seinän, hei beibi voitko kuvitella Aape on Spaceman 8)

 Wihuuuu! Tänään oli hyppelypäivä! Alunperin minun piti mennä ratsastamaan Marian kanssa hänen heppasilla, mutta sitten päädyttiin siihen vaihtoehtoon, että Maria tulee ensin meille ratsastan Aapen ja Maria auttaa esteiden kanssa ja siitä piti lähteä Marialle ratsastaa. Kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä minun pitikin mennä navettaan ja Marina heppojen ratsastus jäi tältä päivältä väliin, mutta jonain toisena päivänä sitten.

 photo 048_zpsb929c67e.jpg

 Kannettiin Tero toi traktorilla estekamoja pellolle ja loppumatka kannettiin ne toiseen päähän sillä välin kun Tero piteli Aapea toisessa päässä peltoa. Maria punttasi minut takaisin selkään ja lähettii lämmittelee.

 photo 012_zps80e735a9.jpg

 Käppäiltii ja tehtii volttia. Siirryttiin raviin ja voi juutalainen kun Aape oli hieno! Voltit sujui oikein kivasti, vaikka miehellä oli vähän virtaa. Oli sen verran lämmin, että saatiin hiki virtaamaan aika nopeasti. Ravailtiin ja vaihdettiin suuntaa ja molemmat suunnat toimi oikein hyvin.

 photo 032_zps12197630.jpg

 Otettiin laukka ja herranjesta Aapehan nosti hienosti heti kerrasta vasemman laukan! Pari kierrosta kevyessä istunnassa. Oikeassa suunnassakaan ei ollut mitään ongelmaa ja päästettiin (tarkoituksellisesti) yksi sivu lähes täysillä. Laukka rullasi tänään molempiin suuntiin todella hyvin!
 Maria kasasi ensin pikku ristikon ja Aape heti reteesti veti liinat kiinni. Toisella kerralla herra oli jo sitä mieltä, että "möhmöh mikä este tuo muka on" ja hyppäsi sen korkeimmasta kohdasta.
 Ekan hypyn jälkeen Aape vasta oikeasti tajusi mitä tehdään ja näki, että se jälleen kerran tykkäsi tästä touhusta. Täytyy sanoa, että nostan hattua Aapelle, sillä vasemmat laukat toimi tänään ihan superhyvin! Ja siis nimenomaan ne nousivat hyvin!

 photo 044_zpsc0764418.jpg

 Oikeassa suunnassa harjoteltiin vähän tiukempaa kurvia ja Aape hoiti homman ihan rutiinilla.
 Maria kasasi isomman esteen ja vasuriin ei ollut mitään ongelmaa. Aape loikki tosi hienosti ja hoiti homman ainakin tyylillä. Pari kertaa tuli sellasta loikkaa, että huhhuh. Onhan se aina hyvä varmistaa, että yli pääsee, mutta se yksi loikka.. Se oli käsittämätön. :D Kerran vähän sukellettiin, mutta ei edes kolahtanut, ja kerran lähti hyppy vähän (pari metriä) ajoissa.... :D

 photo 101_zps02b9717e.jpg
Onhan se hyvä varmistaa, että yli pääsee! ;)
 Oikeesta suunnasta tullessa Aape alkoi olee sitä mieltä, että kokeillaan tuota kuskiakin vähän ja päätti kieltää muutaman kerran. Muuten niitäkin kuvia voisi, mutta ilmeet, ilmeet, ilmeet ja en jaksa ruveta leikkimään paintilla..

 photo 100_zps8b6b0a3d.jpg
Mieli muuttuu... Ensin kielto ja sen jälkeen ilman vauhtia tämä loikka.. :D
 Kun Aape hyppäsi kerran sieltäkin suunnasta tuon isomman esteen jätettiin se siihen ja loppu ravit ja käynnit. Aape oli ihan super ja oli tosi kivaa! :) Ja vielä iso kiitos Marialle kuvista, vinkeistä, avusta ja niin kaikesta! :p

 photo 103_zpsed5e0943.jpg

 photo 090_zps8ca8fd9d.jpg

 photo 037_zpsaabd8b20.jpg


 photo 073_zps7fba2e61.jpg

 photo 067_zps584ab21d.jpg

 photo 071_zpsad26ae36.jpg

 photo 044_zpsc0764418.jpg

 photo 058_zps480273e9.jpg
Hanaaaaaa!


 photo 107_zps46942689.jpg

 photo 064_zpsc0a184ba.jpg

 photo 034_zps617a9d9c.jpg

 photo 040_zpsb680f5e0.jpg

 photo 054_zpsb92c4093.jpg


 photo 091_zps0d63009f.jpg

 photo 008_zps9b23772f.jpg
Marian sisäinen ponityttö heräsi jälleen eloon! ;)

2 kommenttia: