Sunnuntaina meillä kävi ihmisiä, pikku ihmisiä, paljon pikkuihmisiä. Siinä vaiheessa kun näin sen pataljoonan, joka pellon yli meille päin valui, olisin voinut kaivautua maan alle ja nopeasti.
Perjantaina minulle soitti eräs nainen, että voisiko hän tulla 9-10vuotiaan lapsensa kanssa katsomaan heppoja ja ratsastamaan.
Kello alkoi olemaan puoli kaksitoista ja soittoa ei kuulunut. Isälle oli soitettu ja sanottu, että voitaisiinko sieltä tulla vähän isommalla porukalla. (Siinä vaiheessa mietin, että joku 7 ihmistä?)
Soiton jälkeen ajattelin, että kyllä heillä vielä hetki menee ja istahdin rauhaisasti koneelle. Kuulin naapurin pikkupojan äänen ja hyökkäsin skarppina pihalle. Kun avasin oven, jäin pihalle päästyä tuijottamaan varmaan monttu auki sitä määrää. Hmmh. Niitä kaupunkilaislapsia oli varmaan yli 20 ja niitä aikuisiakin varmaan 15. Ensimmäinen, mitä he teki, niin... ööö isä oli juuri laittamassa ensimmäistä satsia heiniä suojaan sateelta, kun sitä oli luvattu ja vielä aika tiukalla aikataululla. Eikö nuo jotkut tuntemattomat vanhemmat ruvenneet lastaamaan ja heittämään lapsiaan heti leikkimään kärryyn ja kiipeilemään paalien päälle. Voi miten ihanaa! ((((:
Nooh sitten tietysti "ratsastajalikka" heti hyökkäsi kimppuuni ja lähdettiin hakemaan Aapea. Purin vaan niin pirusti kieltäni, huultani, hammastani, mitä milloinkin, jotta vaan olisin ollut mahdollisimman positiivinen ja mukava, koska en halua olla mikään juro juntti, vaikka kuinka olisi rasittava ihminen! :D (Vaikka toki osaan tuoda senkin vähän liiankin hyvin esille, jos en jostain ihmisestä pidä...)
Ruvettiin laittaa Aapea. Aina ei voi vaan käsittää. Se muu ihmislauma oli navetassa katsomassa vasikoita, ja navetassa oli yksi poikinut lehmä. "Mä oon aina luullut, että lehmät on koiran kokosia.." Niiin. Ja ei. Tuon lauseen sanoja ei ollut lapsi, vaan ihan lapsia ja perheen omaava ihminen. Haaalooo?! Kaikki ei ole yhtä.. juntteja kuin minä ja pidä tuollaisia asioita selvinä. :D
Joo. Navetasta he siirtyivät katsomaan, kun laitettiin Aapea. Aape raukka. Poika oli aivan kuralla, kun vanhemmat eivät paimentaneet lapsiaan, juoksivat ympäriinsä, roikkuivat sähköaidassa, sitten porattiin ja plaaplaaplaaa. Yksi nainen kuvasi koko ajan kun varustin ja ihan mitä ikinä teinkin niin: "Mitäs sä nyt teet? Mitä siel nyt tapahtuu? Mikä toi on? Mikä sen tarkotus on?". Kysymyksiä tuli pahemmin kuin kysymyskautiselta mukulalta. Kysyä tietty aina saa, mutta niin no.
Ilmotin kyllä heti tytölle, joka halusi ratsastaa, että Aapella ei nyt sitten laukata, kun se kenkä oli siinä jamassa missä oli. Oltiin sovittu, että ratsastan ensin, kerron hiukan mitä kannattaa tehdä, millainen Aape on tms. Hermojahan siinäkin koeteltiin, kun tuollain omanlaatuinen ainoa lapsi, joka saanut aina kaiken eteen oli mukana. Eihän tuota edes yhtään kiinnostanut mitä tein ja tuijotteli mieluummin kenkiään/ruohoa kun ratsastin. Kun olin kierroksen kävellyt tuli heti kysymys "Enkö mä jo pääsis? Kyl mä osaan!" -Ööö.. et? Saatoin kenties olla töykeä, mutta en halunnut mitään sattuvan, jos Aapella olisi ollutkin virtaa.
Kävelin ja ravailin. Taivuttelin Aapea volteilla ja kulkikin ihan hyvin. Jossain vaiheessa tytön äiti tuli ja sitten oli taas ihan mukava kertoakkin, kun jotain oikeasti kiinnosta ja joku kuunteli. Hyppäsin alas ja annoin tytön mennä.
Aape kyllä meni taas niin hienosti ja vieraskoreasti. Juttelin siinä tytön äidin kanssa ja neiti sai ratsastaa. Siitä kun päästiin Aape pääsi takaisin syömään ja minä palautumaan. :D
Saatiin jo sunnuntaina kengittäjään yhteys (lauantaina ei siksi soitettu, koska olin Aapen kanssa ratsastelemassa sen verran myöhään), mutta itse kengitys saatiin vasta torstaille..
Eilen minulla olisi ollut Alina auttamassa jos olisin unohtanut radan ja olisi ollut todella hyvä harjoitella. Saatiin Aapelta kenkä varovasti töröttävine nauloineen pois, mutta ilmeisesti Aape ei tykännyt ajatuksesta, että yhdestä jalasta puuttuu kenkä.
Lähdettiin ratsastamaan ja voisi sanoa, että kaikki mene ihan päin pehvaa! Käynnissä Aape jo oikoi tavallista enemmän, punki, ei asettunut, tms. Kun lähdettiin ravailemaan saattoi Aape välillä kaahottaa ja yht äkkiä se nostikin jo laukan. Lämmiteltiin loppuun niin rauhassa kun pystyttiin, mutta tosiaan Aape meni niin huonosti, että varmaan oli oikeasti huonoin kertamme koko aikanamme. Herra meni ja oikoi ja vaikka kuinka yritti johtavaa ohjasotetta, niin ei paljoa mitään tehoa.
Kun siirryttiin laukkaan, niin ei herranjesta. Jotain järkyttävää. Hirveä vauhti päällä, ja ei se ei rauhottunut. Ajattelin, että antaa sitten päästää jos on energiaa, mutta se ei vaan loppunut. Lisäksi Aape teki elämänsä(?) ensimmäisen pukin laukannostossa, eli ihan oikeasti joku oli pielessä.
Ajattelin kyllä, että ehkä se siitä ja yritin, mutta kädet alkoi oleen jo niin turrat, että ei vaan enää pystynyt. Suu oli välillä ihan tunnoton ja vauhti liian luja. Ravattiin sitten kun todettiin ettei tule mitään. Loppuraveissa Aape kyllä taivutti hienosti alaspäin ja menikin jotenkin, muttei kuitenkaan asettunut ollenkaan hyvin.
Alina sai kiivetä loppukäyntien ajaksi selkään.
Ratsastuksen jälkeen rupesi tulemaan todiste siitä, että oikeasti se ryki päällänsä, nimittäin minulla on sisäkämmen oikeasta kädestä varsin arka, musta ja turvoksissa. En ole ikinä onnistunut saamaan mustelmaan sisäkämmeneen, mutta kerta kai se ensimmäinenkin. Lisäksi käsilihakset, selkä tms. aivan jumissa.
Tänään varmaan luvassa juoksutusta, koska jos on tuollaista, niin en oikeasti rupea. Ehkä helpompi sitten torstaina ratsastaa vaikka pariinkin kertaan, ensin vaikka virrat pois ja sitten kunnolla. Katsotaan nyt! :D
pssst! Olen pahoillani tuola keskellä tekstiä pomppivista hymynaamoista! Ei tule toivottavasti hetkiin toistumaan, ainakaan näin runsaina määrinä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti