Maanantaina luulin olevani todella nopea. Vaihdoin vaatteet nopeasti, söin nopeasti, tein tallihommat nopeasti ja hain hepatkin nopeasti. Ilmeisesti en ollut tarpeaksi nopea - ja ilmeisesti en tule olemaankaan.
Kun sain hevoset sisään vähän viiden jälkeen oli jo hurjan hämärää. Harjasin pikapikapikaa Aapen ja heitin nassuun vain kuolaimettomat, jotta ollaan oikein super hyper nopeita!
Kuitenkin, kun astuimme pihalle näky oli masentava... Oli pimeää. Aika pimeää. Ja koko ajan tuli vielä pimeämpää.
Mentiin alapellolle katsomaan, jos jotain pystyttäisiin tekemään. Ihan parin kierroksen jälkeen näki vielä jotain, mutta ei paljoa mitään. Ravattiin aika sattumanvaraisesti ja Aape käytti pimeyden varsin hyvin hyväkseen kiemurtelemalla. Ravi kuitenkin sujui loppujen lopuksi ihan hyvin.
Otettiin pari laukka pätkää ja sitten mentiin pihaan valojen luokse kävelemään. Eli pikainen ratsastus pimeässä ja märässä ilmassa.
Tiistain pyhitin yksin kertaisesti lukemiselle ja keskiviikkona kävi Reetta.
Tänään taas yritin olla oikein nopea. Kipitin niin nopeasti kuin pystyin tiehaarasta kotiin, vaihdoin vaatteet ja haukkasin leipää - kunnes isä soitti. Lomittajalle piti keittää kahvit. Ärrripurri. Nyt meillä on onneksi varsin mukava ja ripeä lomittaja ja tallilla olin kuitenkin "jo" viiden maissa, jolloin alkaa olemaan kiitettävän hämärää.
Tallin puhtaaksi mahdollisimman nopeasti, heinät, vedet, iltaruuat, tms. mallilleen ja heppoja hakemaan.
Hain hepat ja pimeys laski nopeasti. Harjasin Aapen, putsasin kaviot ja romppeet niskaan, eikä tietenkään unohdeta tähän aikaan vuodesta niitä kaikkia heijastin härpäkkeitä!
Lähdin moikkaamaan maastoilun yhteydessä nopeasti kavereitani Jonnaa ja Jeminaa. En todellakaan halunnut lähteä mihinkään pienemmälle metsätielle, kun muutenkin ollaan jo tarpeeksi metsässä, joten tuo moikkausreissu riitti tämän päivän lenkiksi. Ja kyllä siinäkin mittaa varmaan 5 km tuli.
Kun lähdettiin oli jo todella pimeää. Tien näki penkkoja vaaleampina rajoina ja penkkojen toiselta puolen saattoi hahmottaa vielä jotakin.
Pimeys on yksi asia, jota pelkään kaikkein eniten. Enkä todellakaan olisi ikimaailmassa kuvitellut lähteväni pimeällä maastoon ilman mitään valoa tai seuraa. Tulipahan sekin tehtyä!
Eka puoli kilsaa käppäiltiin kaikessa rauhassa ja silmiteltiin mustaa pimeyttä. Lauloin itsekseni ja olinkin yllättävän rentona. Laitoin puhelimesta jotain mukavaa musiikkia ja sitten köpöteltiin menemään pimeydessä ja lallateltiin iloisesti.
Kaiken näki koko ajan epäselvemmin ja lopulta ei näkynyt kuin tie vähän vaaleampana kaistana. Luotin kuitenkin, että Aape pitää meidät tiellä ja yritin siristellä parhaani mukaan.
Vaihdettiin Jempun ja Jonnan kanssa muutama sana ja lähdettiin kotiin päin takaisin. Huomasi, että vauhti oli reippaampi, mutta itseasiassa se ei haitannut, ainakaan minua.
Lähes koko koti matkan meille tuolta tullessa on loivaa ylämäkeä, joten kun oltiin hetki ravattu nostettiin laukka ja aika pitkä pätkä laukattiin. Oli kyllä aika.. öö.. hullu fiilis kiitä pimeydessä sillä lailla. En nähnyt mitään muuta kuin Aapen heijastin riimun pimeässä hohtavat soljet ja Aapen vaalean harjan, joka heilahteli, ja tietysti tien näin ainakin jos tarkkaan katsoin.
Hengissä selvittiin ja kyllä täytyy sanoa, että jäi hyvä fiilis, vaikka veikkaan, etten ihan heti samanlaista elämystä lähtisi koettamaan. Ja veikkaan myös, että jos olisin tajunnut vähänkin aikaisemmin, että tänään on "halloween" en olisi lähtenyt, sen verran taikauskoinen olen. Hyvä etten tajunnut! :p
Nyt vaan täytyy ootella, että saan uuden otsalampun, kun Urkki tykkäsi vähän entisöidä edellistäni... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti