Eilen aamulla kun heräsin, kurkkuni oli todella kipeä. Otin buranan ja ajattelin selviäväni ehkä pienellä flunssalla. Vein hevoset pihalle ja lähdettiin sitten Tampereelle Alinan kanssa, kuten oli sovittu jo ajat sitten.
Päivä sujui ihan hyvin. Pikku hiljaa alkoi väsymys painaa päälle.Yhden maissa päivällä rupesi kurkkuun sattumaan, mikään ei maistunut, oli todella heikko ja huono olo ja rupesi olemaan aika kylmäkin. Oltiin sovittu, että lähdetään viiden maissa, mutta siinä kahden jälkeen rupesin ihan tasasin väliajoin soittelemaan äidille, meneekö töissä vielä kauan.
Puoli viiden maissa lähdettiin Koskarista kävelemään linja-auto asemalle ja siinä vaiheessa alkoi olla jo aika muumio olo. Hyvä jotta pystyssä pysyin, olin kuulemma aivan valkoinen ja silmät kiilsivät. Ja kukaan ei usko miten kylmä minulla oli! Pahaa teki niin paljon, että oksennusreaktiokin tuli pariin otteeseen, tosin mitään ei kyllä ulos tullut.
Kun pääsin autoon, yritin olla vielä joten kuten Alinalle seurana, mutta oli niin järkyttävän kylmä, että tärisin vain ja kuulemma hourailin jotain. Meidän piti käydä ruokakaupassa vielä ja yritin vakuuttaa äidille kovasti, että jään autoon. Kuitenkaan ei antanut jäädä ja lähdin sitten kauppaan hourailemaan. Heti ensimmäisen osaston jälkeen sanoin, etten jaksa enää tulla ja lähdin kassojen taakse istumaan ja äiti laittoi Alinan vahtimaan. Siinä sitten "horrostin" jonkin aikaa. Mitään käsitystä kellosta ei ole.
Loppu automatkasta en oikeastaan edes muista mitään. Huono olo oli, tärisin (muiden mukaan pikemminkin sätkin) ja olin höpissyt ja houraillut jotain ihan sekavaa. En ole varmaan ikinä ollut näin kipeä! Sen verran muistan, että jossain vaiheessa äiti tai alina kysyivät, olenko oikeasti näin kipeä. Senkin vielä muistan, että jossain vaiheessa jaksoin olla jopa vähän vihainen, kun äiti ja Alina vähän naurahtivat joillekkin hourailuilleni. Kotiin päästyä raahustin sisälle ja olin kuulemma melkein nukahtanut pää ruokapöydälle. Mittasin kuumeen ja ihmekköskään tuo olotila. Kuumemittari nimittäin näytti 39.6. Wuhuu! Alina lähti ja äiti meni hoitamaan hepat. Joku antoi minulle buranaa ja menin nukkumaan.
Seuraava muistikuva on jostain yhden kieppeiltä yöllä. Huusin äitiä tai isää, koska muistin, että illalla he olivat sanoneet, että jos herään pitää ottaa lisää buranaa. Sanoin vain, että on kamalan huono olo. Olisi pitänyt yrittää ottaa burana juomisen kanssa, mutta varmuuden vuoksi menin vessaan sen hoitamaan, kun oli niin heikko olo. Rupesin vain miettimään, miten saisin sen viheliään valkoisen tabletin nielaistua ja tittidiiiu. Oksennusreaktio. Ekalla kertaa tuli jotain ylös, mutta sitten reaktioita tuli ilman mitään "sivutuotteita".
Siitä sarjasta kun selvisin, otin buranan ja menin takaisin sänkyyn. Muistan, että äiti sanoi jotain ja jätti yläkerran eteiseen valon ja oven huoneeseeni auki, jos tulisi jotain.
Aamulla heräsin ja olin nukkunut jotain 14 tuntia. Ääni oli kuin jollain haudasta nousseella.
Yritin syödä vähän jotain ja taas vähän lisää lääkettä. Tämä päivä sitten onkin kulunut nukkuessa ja kuumaa mehua juodessa. Soitin Leilan hätiin ja hän luojan kiitos pääsi tulemaan. Huomenna tuleekin sitten Reetta ratsastamaan.
Ja kun sunnuntaina tänne kirjoitin, että tänään jotain aivan muuta, niiin. Minun ja Aapen piti mennä tänään Niinisaloon hyppäämään maastoesteitä Hennan opastukseen. Eli sen lisäksi, että oltaisiin päästy kokeilemaan maastoesteitä, ratsastamaan hienolle kankaalle ja vielä täydellisenä päivänä oltaisiin nähty Saria ja Hennaa. Siis oikeasti ketutus on sanoin kuvaamaton! Aamusta saakka hoin, että jos olisin terve olisin neljän tunnin päästä Niinisalossa, jos olisin terve olisin kolmen ja puolen tunnin päästä Niinisalossa Aapen kanssa, jos olisin terve... jne.. Ärsyttää, surettaa ja ääh. Shit happens ja tämä minun ainainen tuurini.
Noo joka tapauksessa Leila tuli ratsastamaan ja näytti hyvin menevän. Onneksi sain edes jonkun ratsastamaan ja toivottavasti paranisin nyt mahdollisimman pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti