Elikkästä nyt on ollut todella hautovia ja kuumia päiviä takana jo muutama! Tosiaan sunnuntainakin tulin ratsastamasta siinä yhdentoista jälkeen illalla.
Toissapäivänä oli niin kuuma, etten viitsinyt edes lähteä rasittamaan toista raasua. Olisi varmaan juossut itsensä kuoliaaksi ja illalla kun olin jo henkisesti lähdössä, tuli minulle määräys lähteä lämmittämään sauna mökille.
Eilen kun kävin vähän rehustamassa hepoille ajattelin, että nythän olisi ihan ookoo keli, kun aurinko oli pilvessä. Ei mennyt minuuttiakaan, kun pilvet väistyivät ja tukahduttava kuumuus tuli.
Koko päivän sää arpoi siinä tukahduttavan kuumuuden, sateen ja ukkosen rajalla. Odotin sadetta, että lähden silloin ratsastamaan, mutta kun ei yhtään tiennyt tuoko se mukanaan ukkosen. Jossain vaiheessa vähän jyrähteli.
Illalla oli ihan pakko päästä ratsastamaan, kun mieli teki, mutta sitten jäi mäkireenit välistä, koska en kovin mielelläni ole parin kolmen kilometrin päässä kotoa, keskellä metsää jos alkaa ukkostaa.
Mentiin siis suorilta Aapen kanssa pellolle ja verkattiin oikein kunnolla. Mentiin ensin vasempaan suuntaan käynti ja ravi. Tehtiin paljon ympyröitä ja tällä kertaakin lähti asettumaan hyvin hetken lämpenemisen jälkeen.
Kun oltiin saatu vasen puoli hyvälle mallille ja suunnittelin juuri suunnan vaihtoa Aape löi liinat kiinni. Siinä vaiheessa huomasin vasta, että joku oli hiippaillut meidän riihen nurkalle ja toljotti sielä noin sadan metrin päässä. Hän lähti tulemaan kohden ja selvisi, että hän oli yksi tuttu kesänaapurimme. Siinä tuli vaihdettua muutama sana ja jatkettiin.
Jouduttiin ottamaan vielä vähän vasuria ja sitten vaihdettiin suunta. Ravit ja käynnit ja nappasin yhden laukkapätkän.
Otettiin ensin vasen laukka ja sujui kyllä huomattavasti paremmin, mutta tekemistä kyllä vielä on. Laukattiin peltoa ympäri pääty-ympyröiden kanssa. Tässä vaiheessa soitin veljen ottaan pari kuvaa.
Laukattiin toiseen suuntaan ja pääty-ympyrät taas ja sitten ravia muutama kierros molempiin suuntiin.
Lopuksi käveltiin pitkin pellonreunoja loppu käynneiksi. Kuvia katsellessa tuli varsin karmea fiilis. Yhh.. Kamala tankki, joka pompottaa Aapen selässä, kädet ilman minkäänlaista kulmaa ja jalat välillä milloin missäkin. No positiivisella mielellä mennään ja epäkohtia lähdetään korjaamaan. :)
En tiennytkään, että Aape on noin kuvauksellinen. Varsinainen leijonaharja ;)
VastaaPoista