torstai 13. kesäkuuta 2013

Pelto + Aape = I'm lovin' it! ♥

 Ummmh.. En nyt toissapäivästä kerro niin kovin tarkasti, koska päässä ei ole paljoa mitään muuta kuin eilistä, koska oli niin kivaa!
 Joka tapauksessa edes vähän. Eli toissapäivänä lähdettiin Aapen kanssa maastoilemaan, jälleen ilman mitään määränpäätä. Meidän tiehaarassa seistiin ja mietittiin piiitkään (about 5 minuuttia :D) mihin suuntaan lähdetään.

 photo 008_zps0fd7d157.jpg

 Ajattelin olla Aapelle kiva ja lähteä sinne minne herra haluaa, mutta hetken vaihtoehtoja mietittyä lähdinkin toiseen suuntaan. Päädyimme jälleen 6 km pituiselle kääntöympyrä lenksulle. Siitä oli tarkoitus vielä jatkaa toiseen suuntaan ja käydä sitten yksi piiiiiiiiiitkänpitkänpitkänpitkä mäki kävelemässä alas ja ylös ja siitä kotiin.
 Lähettiin menee mettätietä. Aape liikkui ihan hyvin eteenpäin ja välillä sai vähän himmaillakkin. Laukkailtiin ihan rauhallista laukkaa ja mentiin sellain, mikä hyvältä tuntui.
 Meiltä jäi kakkoslenkki tekemättä, koska Aape meni niin hienosti kääntöympyrä lenkin ja sitten tultiinkin kotiin.


 Eilen päivällä kulutin pari tuntia aikaa hevosille aitaa tehden, jotta herrat pääsevät syömään taas vatsansa täyteen. Olin vähän puolikuntonen sillä edellisenä iltana minulla oli vähän kuumetta ja kurkku oli edelleen kipeä. Olin kyllä tyytyväinen kun hepat pääsivät aitaan ja sitten pääsi hyvillä mielin juomaan lisää kuumaa mehua.
 Minun ei pitänyt mennä ratsastamaan eilen juuri tuon kurkkukivun takia, mutta koska meillä alkoi rehun teko ja yksi tasainen pelto oli jo ratsastuskelpoinen, niin eihän sieltä voinut pysyä pois!
 Ei muutakun huivi kaulaan ja menoks. Aape oli vähän kahden vaiheilla antaako kiinni, vai eikö anna. Mietinnän jälkeen kuitenkin päätyi tulemaan luokse.
 Herra kuntoon ja menoksi. Aape oli hetken työstön jälkeen hyvin kuulolla ja varsin eteenpäinpyrkivä. Tehtiin paaljon voltteja, jotta saatiin asettuminen ja hyvä tuntuma pidettyä.

 photo 028_zps29f690e5.jpg 

  Lähdettiin ravailemaan ja todellakin sitä vauhtia oli ihan kohtalaisesti. Itse rekisteröin eiliset vauhdit peltovillitykseen pitkästä aikaa! Hetken päästä Aape alkoi vähän rauhoittua ja alettiin ravissakin työstämään vähän enemmän. Oltiin pienellä kaahotusvaihteellakin tehty voltteja, mutta nyt keskityttiin niihin vielä "täydellisemmin" ja huomioitiin pienempiäkin virheitä niistä, sen verran mitä itse pystyin.
 Lähdin ensin työstämään vasenta laukkaa ja suoraan sanoen olin vaan niin iloinen kun se edes vielä sieltä nousi, vaikka "vasta" kolmannella kerralla!
 Vasen laukka, kun se nousi oli varsin... mielenkiintoista. Välillä tuntui, että koko poni kaatuu, ja kulmat oli todella jyrkkiä. Toisessa päässä Aape teki sitä, että kääntyi suorilta kotiin, eikä ollut oikeastaan mitään mahdollisuutta saada sitä menemään aluksi oikeaan suuntaan.
 Siirryttiin hetkeksi raviin ja sitten oli taas pieni muotoinen työ saada se vasen laukka nousemaan. Kun se nousi se oli vieläkin aika kaahotusta ja Aapen "mielivaltaista" touhua. Laukattiin hetki ja Aape alkoi olemaan vähän enemmän kuulolla jälleen. Pudotin vielä kerran raviin ja nostin laukan. Laukka nousee kyllä, kun vaan antaa todella selkeät avut. Nyt menikin jo paljon paremmin ja jätettiin kierrokseen, jotta jäisi onnistumiseen.

 photo 002_zpsf0e83043.jpg

 Oikeaan suuntaan sitten ei oikeastaan ollutkaan enää mitään ongelmia. Kerran oli ravissa niin, että tultiin samaa reittiä, mitä oltiin kierretty jo monta kertaa ennenkin, niin joku ruoho oli todella pelottava, Aape veti liinat kiinni ja hyppäsi sivuun. No panic. Express ja matka jatkuuuuu! ;)
 Laukka onnistui paremmin kuin olisin uskonutkaan. Se oli kolmitahtista ja rullaavaa, onneksi! Eli maastoilu ei ole vielä pilannut kaikkea! ;)


 photo 026_zps1fbd4157.jpg

  Laukattiin oikeaan suuntaan monta kierrosta, niin pitkään, että Aapella alkoi jo vähän tahti hidastua. Aape laukkasi korvat tötteröllä ja huomasi, että oli sillekkin ihan kivaa vaihtelua. Ja jos Aape tykkäsi, niin arvatkaa vaan. Niin tykkäsin mäkin ja ihan sikana!

 photo 009_zpsc7cf7ae7.jpg
Koita nyt jo tulla sieltä satulahuoneesta urpo!
 Tehtiin oikeeseen suuntaan pääty-ympyröitä ja välillä vähän muuallekkin ympyröitä laukassa, kun se sujui niin ongelmitta.
 Lopuksi ravattiin aika pitkällä ohjalla volttien kera ja sitten käppäiltiin. Hieno Aape!

 photo 018_zps49ff7313.jpg

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja niin ihanan positiivinen päivitys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat hepat hyvällä päällä, niin kummasti tulee itsekkin hyvälle mielelle! Väkisinkin! ;) ♥

      Poista