takapakkiatakapakkia........

 Ihan ekana tästä päivästä mulle tulee mieleen huokaus, huokaus, huokaus, huokaus, huokaus, huokaus, huokaus.......
 Jhoo, elikkäs, soitin isälle yhden jälkeen välitunnilla, että ottaa yhden kirjan mukaan, josta näen reseptin runebergin kakkuu, jotta voin hakea teorian jälkeen kaupasta tarvikkeet. Ensimmäisenä isä sanoo, että joo hän katsoo jos kerkeää, että kun on ollut vähän kiirettä. Olin ihan sellai että mitäs ihmettä ja kysäsin. Noh tämä sitten sanoo, että Aape on kipeä.
 Siinä vaiheessa mun olis tehnyt mieli lyödä pääni seinään niin, että olis haljennu. Aamulla nukahdin sohvalle ja heläsin varttin päästä. Myöhästyin melkein taksista (jolla menen bussipysäkille n. 3 km päähän) ja en kerinnyt käydä tallilla. Ajattelin, että kyllä nyt isä sitten osaa kuunnella kuuluuko Aapen mahasta ääntä. Mutta liikaa ei voi laskea sen varaan. Selitin kyllä ihan tarkalleen mistä kuuntelee, mitä kuulee ja näin. Hetken päästä soitin ja vastaus oli jotakuinkin tälläinen: "No, en mä ny ihan varma oo, mut saatto sieltä kuulua jotain.." Siinä vaiheessa mun olis tehnyt mieli lähtee juokseen bussipysäkiltä kotiin.
 Tosiaan, isä oli sitten tehnyt jotain muuta eikä katsonut hevosten perään ja sitten kun katsoi, Aape heitti pihalle ylös, maate, ylös, maate. Oli sitten säikähtänyt sen verran, että soitti eläinlääkärin ja lähti taluttamaan el:n käskystä. Soitti lomittajan apuun joka ei ymmärrä hevosista pätkääkään.
 No, eihän kouluhommeleista tullut mitään kun ajatukset olivat missä olivat. Sitten teoria. Päästiin sieltä yli 20 min etuajassa ja soitin isälle missä oli. Ne olivat jo parin kilsan päässä, mutta menivät sitten johonkin valtran myyntiliikkeeseen juttelemaan veljen kanssa jollekkin myyntimiehelle. Soitin varmaan kymmenen minuutin välein. Kun olin odottanut tunnin, hakeuduin kirjastoin kauimpaan nurkkaan. Olisi tehnyt mieli huutaa ja itkeä ja ruveta riehumaan ja vaikka mitä.
 Kun pääsin autoon sanoin, että juoksen kaupassa. Noh siitä vastaukseksi sain että pitää hevosta mennä taluttamaan. Kysyin etteikö lomittaja sitä nyt sitten sitä paria ylimääräistä minuuttia voi katsoa, niin ei kuulemma, kun tekee navetta hommia.
 Olin ihan hermona ihan koko matkan ja lähestulkoon vedet silmissä koko ajan. Kun pääsin kotio ekana Aapen luo kun sain vaatteet vaihdettua. Kävelin sitten varmaan tunnin ja kun Aape oli jo siinä kohtaa aika normaali kun minä tulin vein sen talliin.
 Meinasin säikähtää kuoliaaksi, kun oven takaa alkoi kuulua kolinaa, enkä ollut lukinnut sitä. Luulin että joku lukitsi sen ja kokeilin. Ovi ei hievahtanutkaan. Potkaisin, ei mitään. Menin päin isommalla voimalla ja sitten se raottui ja joku tumma viuhahti vain pimeydessä. En ikinä kilju, mutta kyllä nyt lähti ääntä. Ja ponihan se oli päättänyt, ettei aidassa ole, kun kaverikin pääsi talliin.
 Että tällästä tänään, yöllä muutaman kerran täytyy käydä Aapea kurkistamassa, ja katsoa sitten miten eteenpäin.