Joka tapauksessa. Eilen olin lähdössä soittotunnin jälkeen ratsastamaan, otin Aapen, hoidin normaalisti tms. Sitten rupesin miettimään, että onko mitään järkeä, kun oli kiire, että lähden ratsastamaan, ratsastan hätäisesti, mistään ei kenties tule mitään, ja jää vain huono kerta alle. Päädyin lopputulokseen ei. Harjailin ja rapsuttelin Aapea ja annoin sille namia. Mikäs siinä, veikkaan, että Aape ainakin tykkäsi. Olin vielä ponien kanssa laitumella.
Meidän koulukisojen jälkeen, minulla on ollut oikeasti pienimuotoinen koulubuumi päällä. Ennen olin sitä mieltä, että kouluratsastus on toki todella tärkeää (kaiken perusta, kuultu on ja tiedetään), mutta todella tylsää. Mielikuva muuttui, kun tuli oikeasti ensimmäinen kunnon "tavoite. Nykyään se on mukavaa ja täsmällistä, tms.
Harkitsin turvaliivin laittoa vakaasti eilisen vapaapäivän vuoksi, mutta koska haluan oikeasti keskittyä istuntaani, kun koulusatulalla menen, joten liivi jäi satulahuoneeseen. Sen sijaan tänään oli kaiken varalta olympia - onneksi.
Mentiin pellolle ja alettiin verkkailemaan ihan normaalisti. Käveltiin ja tehtiin voltteja. Aape tuntui tosi kivalta! Lähdettiin ravailemaan ensin keventäen ja myöhemmin sitten harjoitusravissa.
Aape toimi kuin enkeli ja tehtiin voltteja milloin mihinkin. Ajattelin, että jos nyt yksi hyvä kierros ja sitten suunnan vaihto, mutta Aape meni niin hienosti, että totesin olevani uudestaan ja uudestaan samassa vaikeimmassa nurkassa, joka lopulta meni todella hyvin. Todellakin tuli ravattua paljon ja saatiin se yksi vaikein nurkkakin toimimaan. Aluksi Aape yritti aina lähteä pää ylhäällä rynnimään pois alta, mutta lopulta meni nätisti.
Vaihdettiin suunta ja ravailtiin voltteineen. Hetki meni sen sopivan tahdin löytämiseen, mutta sieltä se lopulta löytyi taas.
Ravattiin taas vasuriin ja otettiin ihan suoralla laukannosto. Maailman hienoin laukannosto vasempaan kierrokseen ja miten rullaava ja hyvä laukka! Olin jo aivan innoissani! Mentiin ensimmäinen kierros ja sitten alkoi se paskaduuni. Aape heitti ravurin raville, pää ylös ja nelijalka jarrutus. Yritettiin jatkaa, mutta sitten Aapella alkoi taas on/off vaihde. Se joko teki nelijalkajarrutuksen pää ylhäällä ja riuhtoi tai ampui täyttä laukkaa pois alta.
Alku oli niin, niiiiiiin lupaava, että suututti aivan sika paljon! Taisteltiin sen pirun laukan kanssa kauan. Tai se ainakin tuntui ikuisuudelta. Luovuttaminenhan ei minulle sovi, joten jatkettiin ihan loppuun saakka. Meinasi kyllä usko loppua ihan täysin. Siinä vaiheessa, kun sain Aapen laukkaamaan kokonaisen kierroksen olin jo lähes valmis tuulettelemaan. Tehtiin pääty-ympyröitä ja oli niitä hyviäkin pätkiä, mutta sitten se oli aina yksi tietty kohta... Jos Aape ei saanut ampaista se veti liinat kiinni pää ylhäällä. Maailman ärsyttävintä!
Halusin yhden kierroksen sujuvan hyvin pääty-ympyröineen! Olin jo ihan onnessani kun se oli onnistumassa, mutta viimeisellä sivulla Aape otti tuon tämän päivän perus tempauksensa. Työstö jatkui ja lopulta kun onnistuttiin vaihdettiin suunta ja käveltiin hetki. Oikeaan suuntaan sitten ei oikeastaan ollut mitään muuta ongelmaa kuin vauhti.
Kun saatiin laukka pois alta, olin jo ihan wihiii, enää ei oo mitään ongelmia. Aape oli varsin väsähtäneen oloinen jo, ja ravasi ekan puoli kierrosta ihan nätisti, mutta sitten Aape rupasi ravailemaan pää ylhäällä lujaa ja vammasesti. Käveltiin hetki ja täytyy sanoa, että hetken aikaa kysyin hiljaa mielessäni "Miksi, miksi Aape aina jumpittaa minulla? Miksi se menee kaikilla muilla, Reetalla, pikku kakaroilla, muilla tutuilla, kuin unelma, ei paina kädelle, tms? Olenko vain kerta kaikkiaan niin paska ratsastamaan?" Täytyy vaan yrittää uskoa itseensäkkin.
Jatkettiin ja eihän se hyvin mennyt. Kunhan nyt edes saatiin loppuverkka. Ärsytti, ärsytti ja ärsytti. Ja ärsyttää edelleen! Täytyy myöntää, että kateellisena luen joidenkin hevosihmisten blogeja, kun he vain aina hehkuttavat onnistumisiaan. Välillä tuntuu, että tämä blogi on koottu vain näistä epäonnistumisista. No ei. Ei nyt enää yhtää enempää tälläistä angstailua! Ottaa aikansa, ja tiedän niin monta, joilla on mennyt yli vuosikin, että on ruvennut oikeasti synkkaamaan täysin. En väitä, meillä kyllä Aapen kanssa synkkaa ja muutenkin ratsastuksen jälkeen oli todella mukavaa vain rapsutella, höpötellä ja syöttää Aapelle nameja. Aape oli kyllä niin lutu, kun painoi päätään syliin, ikään kuin lohduttaakseen, kun kieltämättä ei fiilikset missään taivaissa taaskaan ollut. Kuitenkin lopulta tuli tosi hyvä mieli, hetken ihan vain heppojen kanssa oleskelun jälkeen. :)
Huomenna ehkä jotain rennompaa!
LutuAape ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti