Tänään. Tänään oli ehkä elämäni vammaisin, si suinkaan paskin, vaan nimenomaan vammaisin ratsastuskerta.
Eilen en tuon selkäni kanssa vielä uskaltautunut selkään olleskaan ja sitten jäinkin vähän Ikaalisiin pyörimään koulun jälkeen Emmin kanssa. Illalla kävin vielä hepat kattomassa ja rapsuttelemassa.
Tänään sitten olin ajatellut ottaa "pehmeän" ja rauhallisen laskun jälleen ratsastukseen tuon kuumetautini ja ennen kaikkea selkäni vuoksi. Ja paaskat. Aapen sisin tarkoitus olisi varmaan ollut vammauttaa minut lopullisesti ja viettää "leppoisat" eläkepäivät hullun kakaramaisen Leoponin seurassa. No ei nyt sentään! :)
No, tämä päivä oli oikeasti täysin kirottu. Aamulla puhelin rupesikenkkuilemaan ja nyt siinä ei oikeastaan toimi mikään, juuri ja juuri ne tärkeimmät eli soitto ja viestin lähetys silloin tällöin. Miten voin elää ilman Whatsappia?! Joo siis siitä katosi kokonaan, joku pirun mobiilidata ja muutenkin aivan seko.
Koulupäivä meni ihan kivasti ja bussimatka oli ihan mukava, lukuunottamatta puhelinprobleemostani, minkä kanssa taistelin. Kun olin tulossa taksilla pysäkiltä kotiin, tiellä oli joku pirun kantojensilpomisrekka keskellä tietä. Siinä seistiin ja venattiin. Kun pääsin kotiin söin ja lähdin tallille ja olin kerrankin oikeasti ajoissa! Jee! Jee! Jee! Ajattelin, että vihdoin on se päivä, kun oikeasti kerkeän tekemään nuo pirun läksyt ajatuksella tms.
Hain isälle lehmät kuten normaalistikkin ja eikö juuri tänään toiset puskeneet yhden lehmän läpi aidoista. Siinä meni oma aikansa. Olin viemässä hevosille laitumelle vettä, kun pihaan pöllähti yksi perhe. Ärrrh. Jag gillar inte! Siinä he varmaan tunnin verran pällistelivät poneja, lehmiä, poneja, lehmiä. Töykeänä jatkoin vedenkantoa ja tein kaikki hommat mitä siinä pystyin. Laitoin heppojen ruuat turpoamaan, satulahuoneeseen, mahdollisimman turvalliseen(ko?) paikkaan ponilta.
Otin Aapen, harjasin sen, putsailin kaviot, ym perusjutut. Satula selkään ja sitten laitoin kuolaimettomat suitset. Tähän hetkeen saakka olin vielä hyvällä päällä. Laitoin kypärää päähän ja tähän päivään saakka Aape on aina saanut hillua vapaana sen aikaa. Nyt herra päätti lähteä vähän tutkiskelemaan maailmaa. Sain kuitenkin Aapen ihan hyvin kiinni.
En löytänyt perusraippaani mistään, en mistään! Ärrrhhh....... Täytyi tyytyä sitten tuohon paksumpaan, mistä en niin paljoa tykkää. Oltiin lähdössä ja sitten huomasin, että Leo oli taas tullut aidoista ja kiitänyt satulahuoneeseen mussuttamaan ruokia. Äkkikääntyminen, Aape koki tilaisuuden ja lähti. Hoidin ensin Leon, koska Aape pyyhälsi kovaa vauhtia minusta pois päin. Leo takaisin aitaan ja satulahuoneen ovi lukkoon!
Aape sitten sain jahdata hetken ja herra juoksi itsensä jo ihan lämpöiseksi. Kiristin vyön ja kipusin selkään. Päästiin omalle tielle kun maitoauto tuli. Sekin piru vielä. Tiehaarassa mietin kaikkea ilkeää mielessäni, miten pehmentäisin ja kirjottaisin mukavasti tänne blogiin. Ajattelin, että Aape kuitenkin menee niin kivasti tuolla metsätiellä, etten edes muista näitä alun pikku probleemia.
Olin kuitenkin sen verran kiukkuisella päällä, että tänään ei totta tosiaan laiskoteltu ja lönkötelty, vaan liikuttiin tahdikkaasti eteen päin.
Päästiin kääntöympyräreitin metsätielle ja Aape oli ihan sairaan tahmea. Kannustin sitä eteen päin, mutta hyvä jottei se vaan surrannut paikallaan. Mutkan takaa sitten ilmestyikin metsäkone, joka oli tosin jo lopettanut työnsä tältä päivältä.
Ruvettiin laukkailemaan ja Aape tuuppasi koko ajan vasenta laukkaa. Muuten mulle todella ok, mutta halusin, että menee suoraan. Laukattiin vasenta laukkaa pää kenossa oikealle. Yritin saada oikeaa laukkaa nousemaan ja tuli vasenta ja sitten kun pyysin vasenta tuli oikea. This is so awesome! I like!
Sitten alkoi hullu rynniminen. Jarrut pelasi kyllä ihan sika hyvin kuolaimettomilla, mutta Aape otti asenteen, että joko täysiä tai ei ollenkaan. Se painoi menemään sen minkä kintuistaan pääsi ja jos sitä pidätti se heitti nelijalkajarrutuksen kehiin. Jossain vaiheessa, kun Aape kiskaisi vastaan napsahti vasen ohja. Siinä sitten vaan harjasta kiinni, pyrräämistä (mitä se on?! :D) ja sitten kertakaikkiaan kurottauduin kaulaa pitkin lenkkiin kiinni ja sain pysähtymään. Sidoin parhaani mukaan ohjan kiinni lenkkiin ja se vaikutti pitävältä. Rynniminen jatkui.
Loppujen lopuksi minua ei olisi enää voinut yhtään vähempää kiinnostaa miten se menee, kunhan pysyn kyydissä ja pääsen kotiin. Ohja aukesi solmusta vielä kerran. Käännyttiin monta kertaa takaisinkin ja otettiin uusiksi, mutta kerta kaikkiaan ei tullut vaan yhtään mitään.
Loppumatkasta käännyttiin samassa kohdassa vähintään viisi kertaa takaisin ja yritettiin, mutta ilman minkään sorttista tulosta.
Ei vaan enää jaksanut sitten enää. Lähdettiin kotiin päin ja yht äkkiä aivan loppumatkasta Aape alkoi tuntua epäpuhtaalta. Ravissa oli ihan mahdoton keventää ja sitten käveltiin kotiin. Ei se herra sitten normaalisti kävellyt. Vasen takajalka ei noussut ollenkaan ja oikeasta se syy sitten selvisikin, kuten arvelin. Kaviossa oli ihan sairaan iso kivi, joka painoi sädettä. Se pois ja kaikki oli taas kunnossa. Aape pääsi sitten takaisin noiden minien luokse syömään.
Josko huomenna paremmin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti