maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäistervehdys!

 Moikkamooi!
 Meillä täällä edelleen hommat ovat sujuneet todella hyvin! Taas lähes kuukauteen on mahtunut varsin paljon. On ollut aika paljonkin ihan perus sileällä työstämistä, mutta tähän aikaan on mahtunut myös parit hyppykerrat, kun kenttä on vihdoin täysin sula! 
 Ekalla kerralla naapurin Sanna tuli hyppäämään. Aluksi herra otti "vähän" kaukaa ponnistukset, mutta okserin kasattuamme Aape oli aivan liekeissä! Sanna on muutenkin nyt käynyt lähes viikoittain Aapen kanssa touhuilemassa ja ratsastamassa. 
 Puhuin tässä kotona, että pitäisi nyt pian hommata uusi oikean kokoinen turvaliivi, että pääsisi kunnolla hyppäämään. Perjantaina kipusin Aapen selkään ilman satulaa tarkoituksena, että vähän hölkötellään kentällä, kun toinen käsi oli edelleen vähän jäykkä ja voimaton jäykkäkouristusrokotuksen jäljiltä ja Aapellakin oli pari vapaata alla. Siinä alkukäynneissä sitten tuli mieleen, että haittaisiko se nyt mitään, jos yhden pienen esteen kasaisin kentän keskelle. Tuumasta toimeen ja selästä alas estettä rakentamaan. 
 Otettiin kunnon alkuverryttelyt ja käytiin katsomassa vielä lähempää estettä. Otettiin siinä sitten pienet hyppelöt ilman satulaa ja ainoastaan kerran jouduin hyppäämään alas asentamaan puomia takaisin paikoilleen. Laukassakin homma sujui molempiin suuntiin varsin hyvin ja Aape vaikutti nauttivan! 
 Eilen Reetta tuli käymään meillä taas pitkästä aikaa. Hän oli ollut omalla ponillaan loppuviikosta klassisen ratsastuksen tunneilla ja halusi sitten jakaa sieltä matkaan tarttuneita vinkkejä meillekin. Reetta käväisi ensin itse Aapen selässä ja kaikki askellajit läpi käytyään tehtiin kuskin vaihto. 

 photo 179_zpscu4wij1z.jpg

 Käynnissä tehtiin kolmikaarista kiemurauraa ja ravissa isoa pääty-ympyrää. Laukassa nostettiin vain laukka pitkälle sivulle, jonka jälkeen pudotettiin raviin ja tehtiin jälleen pääty-ympyrä. 

 photo 199_zpsvtkkpjqv.jpg

 Aape kulki todella hienosti, venytti askelta, polki oikein kunnolla takajaloilla ja pääkin meni ihan hyvin eteen ja alas. Ja ennen kaikkea herra oli aivan keskittynyt!!  

 photo 187_zps28cb65p9.jpg

 Olin ihan huisin tyytyväinen ja siltä vaikutti Aapekin! Tänään käytiin palkkioksi eilisestä mallikuudesta maastossa ja Aape ihan syttyi, kun ei olla nyt ihan viikoittain käyty routimisten (ja kentän sulamisen) vuoksi maastoilemassa. Sai välillä pitää ihan kunnolla kiinni, mutta kyllä Aape oli kuitenkin koko ajan hyvin kuulolla.. :)

 photo 279_zpsfxpqzskh.jpg

 photo 219_zpskxkal2up.jpg

 photo 212_zps4b328yp2.jpg

 photo 230_zpsyv6s1uxe.jpg

 photo 286_zps7owkeftc.jpg

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kevät on täällä!

 Hopsanssaa! Taas on aika kulunut niin nopeasti! Tekstiä kyllä irtoaisi vaikka millä mitalla, mutta tuntuu, että aikaa ei piisaa istuutua rauhassa koneen ääreen ja naputella sitä. Mulla on tässä nyt vireillä pieni suunnitelma ja mahdollisesti jotain muutosta tulossa tähän blogihärpäkkeeseen.
 Aape yski tässä yhdessä vaiheessa ja meillä käväisi eläinlääkäri. Herralla todettiin iän myötä tullutta pientä yliherkkyyttä pölylle. Nyt ollaan vaihdettu rehut ja tänään menee viimeiset kortisonipilleri nassuun ja yskintä on loppunut täysin.
 Meillä on edelleenkin hommat sujuneet todella hyvin. Kevään myötä on tullut ihan uusi energia koko hommaan. Ollaan päästy työstämään tasaisellakin todella kivasti ja kenttäkin on jo melkein täysin sula! On ollut maastoja laidasta laitaan, suurimmaksi osaksi niitä ihania reippaita maastoja, rentoja hölköttely maastoja ja sitten niitä, kun jokainen risu ja kivi on ollut hurjan pelottava.
 Eilen oltiin rallittamassa sänkipellolla. Laukkailtiin ympäriinsä ja sieltä tuli vastaan meidän joku ikuisuuksien vanha ura ja Aape veti liinat kiinni, siitä sivuloikka ja matka jatkui täyttä laukkaa suoraan. Hassu poni! Loppuravit ja -käynnit käytiin hoitamassa maastossa tuolla ihanaisessa auringonpaisteessa!

 photo 002_zpsbc98ax2h.jpg

 photo 011_zpsven6kplz.jpg

 photo 001_zpsiqu3n0bc.jpg

 photo 006_zps1ztfuxbt.jpg

 photo 022_zps0kin5fxl.jpg

 photo 013_zpso1wtokz0.jpg

 photo 018_zpsnj2i2zts.jpg

 photo 015_zpsrlfkcaf8.jpg

lauantai 7. helmikuuta 2015

 Jahas, mistä sitä taas aloittaisi. Aluksikin, aika kuluu kuin siivillä. Kurkkasin, koska olen viimeksi kirjoittanut postauksen ja täytynee sanoa, että tuli pikku järkytyksenä, että siitä on jo yli kaksi kuukautta! Pahoitteluni niille, jotka ovat viitsineet käydä klikkaamassa silloin tällöin tämänkin blogin puolella!
 Paljon kaikenlaista on sattunut ja on mahdotonta ruveta nyt yksityiskohtaisesti muistelemaan mitä kaikkea niin kovin mukavaa ja mahtipontista on käynyt. Tähän aikaan itselläni on kerinnyt sisältymään kaiken maailman kurssinpäätöstöitä, koeviikkoa, tet-viikkoa ja sen sellaista. Heppailupuolella on myös ollut säpinää ja samaan hyvään (jollei jopa parempaan) malliin on hommat edelleen sujuneet.
 Ollaan käyty maastossa, menty ilman satulaa, väännetty sileällä, rallitettu umpihangessa, jnejne.. Ja hyvin on mennyt. Erityisesti laukka on sujunut ihan kivasti.
 Meillä on käynyt myös useampaan otteeseen naapuri katsomassa ja ratsastelemassa Aapella. Alusta saakka sujui todella hyvin ja Aape on hurmannut hänetkin.
 Tällainen pintapuolinen kuulumiskertomus. Sitten vielä vähän kuvia. :)

 photo 038_zps78088b2b.jpg

 photo 095_zpse3c3bf52.jpg

 photo 039_zpsc941f902.jpg

 photo 058_zps095e3b30.jpg


  photo 097_zps245b3e68.jpg

 photo 068_zps3edd9ee7.jpg

tiistai 30. joulukuuta 2014

kulmia, nostoja ja muuta pikku pakerrusta

 Moikkamooi! Elämä rullailee tuttuun tapaan, ratsastukset ovat sujuneet ihan kivasti, eikä sinänsä mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Nyt kuitenkin kolmen päivän ratsastukset hiukan tarkemmin. :)
 Tapaninpäivänä mennä porskutettiin Aapen kanssa kentällä ilman satulaa. Aape oli jälleen aivan superkiva. Herra kuunteli kaikki avut todella tarkasti ja hommat sujuivat oikein hyvin.
 Ravissa Aape liikkui hyvin ja rennosti eteenpäin. Tehtiin aina parit voltit kierrokseen.
 Työstettiin laukkaa ympyrällä ja se sujui todella hyvin, vaikkei ollut satulaakaan.
 Loppuravit ja käynnit Aape sai totutusti hiukan pidemmällä ohjalla.

 photo 029_zps9f869d24.jpg

 photo 031_zpsdfceef6d.jpg

 Sunnuntaina mentiin satulan kanssa pellolle ratsastelemaan. Alunperin oli tarkoitus pellolla vain tehdä käynti- ja raviharjoituksia ja sitten päästellä vähän, mutta toisin kävi.
 Aloitettiin näillä suunnitelluilla käynti- ja raviharjoituksilla. Yritettiin tehdä kulmat todella tarkasti, kun kotiin päin menevä tie tuntui vähän vetävän ponia puoleensa. Kulmat kuitenkin sujui oikein hyvin.
 Sitten ruvettiinkin laukkailemaan tuossa meidän urallamme. Meni U-P-E-A-S-T-I. Ei lisättävää. Laukka rullasi hyvin, mutta sen lisäksi kaikki pidätteet meni hyvin läpi ja kulmat sujui todella hyvin, kun yleensä kulmat tuppaa jäädä ja ura laukatessa muistuttaa ehkäpä kaikkea muuta kuin nelikulmiota.. Mutta nyt! Meillä oli todella hieno nelikulmio ja sen lisäksi todella hyvä fiilis!
 Taas loppuravit ja käynnit ja päivän jumppailut paketissa.

 photo 049_zps6a23207e.jpg

 photo 071_zps6900556d.jpg

 Eilen sitten olikin ihan mahtava pakkanen, 24,5 astetta! Aamu oli niin upea ja se auringonpaiste! Olisi ollut todella mahtava mennä käyntimaastoon, mutta eikös täällä ollut jotkut haukkukokeet ja maastot rauhoitetut. Ärripurri. Aape saikin sitten vapaapäivän ja sain itse aikaiseksi siivottua ja järjestettyä satulahuoneen.

 photo 021_zps3541d39f.jpg

 Tänään sitten vähän extempore sovin kummitätini kanssa, että lähden huomenna matkaamaan Pohjois-Pohjanmaalle Haapavedelle, kun viime näkemisestä on vierähtänyt jo taas niin paljon aikaa juurikin tuon välimatkan ja erilaisten aikataulujen vuoksi. Onneksi pelastava enkelini Reetta lupautui käydä pitämässä huolta näistä karvakorvistani parin päivän ajaksi vanhempieni lisäksi.


 Tänään sitten vielä ratsasteltiin illan hämärtyessä tuossa kentällä. Kehuin juuri tänään Reettalle viestitellessämme, kuinka hienosti Aape on nyt mennyt. Kostautuihan se sitten heti pikkaisen. Nyt annan teidän jännityksen kaikota, sillä ei mitään vakavaa. Pientä oikomista vain (jota ei kyllä ole ihan näin paljoa hetkeen esiintynyt :p). 
 Käynnissä ja ravissa tehtiin jälleen voltteja, jotta saatiin hyvä tuntuma ja lihakset lämpiämään. Ravissa tehtiin myös jonkin verran temponvaihteluita. Erityisesti ravissa Aape tuppasi yrittämään oikaisuja. Yksi kulma oli erityisen kammottava! Selvittiin kuitenkin joten kuten loppujen lopuksi näistä kulmistakin. 
 Laukka. Laukka. Laukka. Heheh! Tänään jäi kyllä taas tosi kiva fiilis. Tehtiin nostoja. Tehtiin paljon nostoja. Lyhyet sivut mentiin aina silloin, kun maltettiin harjoitusravissa ja sitten nostettiin laukka pitkän sivun ajaksi. Ihan mahti harjoitus! Meille niin makoisan haastava, muttei mahdoton. Vaatii vain vähän enemmän keskittymistä, kuin niin ihanan rentouttavat maastojolkottelut!
 Ihan vain muutamat kerrat nousi väärä laukka. Aape innostui toden teolla ja sai välillä ihan pidätellä. Välillä tehtiin ravissa pieni rauhoittumiskierros, jos tuntui, että oli puttepikajuna päällä. Jarrut kyllä löytyi aina hyvin, mutta lyhyen sivun ravit saattoi silloin tällöin olla vähän tikutusta. Ei kyllä ole mitään erityistä valittamista kumpaankaan suuntaan. Laukat nousi hienosti ja vielä omasta mielestäni ihan kivoilla nostoilla suurin osa, laukka oli ponnekasta ja Apsi niin kovin hyvin kuulolla. 
 Loppuravitkin sujui oikein kivasti pidemmällä ohjalla voltteja myöten. Sitten käveltiin reippaat loppukäynnit ja Aape pääsi mutustamaan heiniään talliin. :)

 photo 080_zps5dc90594.jpg

 photo 082_zps99a1677f.jpg

 Kaikille oikein hyvää uutta vuotta! :)



keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!

 Täällä on edelleen mennyt kaikki ihan kivasti. Ollaan aika paljon tepsuteltu tuossa kentällä, nyt siinä kuitenkin vaikuttaa olevan joitakin ei niin pitäviä kohtia, joten ollaan menty sen ehdoilla vähän ja tehty sitä, mitä ollaan pystytty.
 Yhtenä päivänä käytiin maastoilemassa. Alunperin piti käydä vain tuo lyhyt  kolmen kilsan lenkki, mutta sitten päädyttiinkin aluksi haaskanlenkille ja sitten siihen päälle vielä tuo pikkulenkki.
 Onneksi käytiin haaskalla, nimittäin oli ihan huippua. Aapesta huomasi, että sillä oli ihan menofiilis. Metsätielle päästyä laukkailtiin aluksi ihan rauhallisesti. Laukka rullaili tosi hyvin. Hyvälle suoralle päästyä annoin Aapelle ohjaa ja päästeltiin niin lujaa kuin pounista lähti. Se oli aivan innoissaan. Korvat töttöröllä se laukkaili suoraa ja sitten tuli mammalle pikku ihmetys. Nimittäin yksi sivulle lähtenyt ilopukkikin siinä lensi. Aape on kerran aiemmin joskus ihan alkuaikoina (pari vuotta sitten) heittänyt yhden pukin ja siinä se. Olin hiukan hämilläni, mutta enemmänkin nauratti. Jatkettiin ilman mitään härdellejä laukkaamista ja meni kyllä niin hienosti.
 Tosiaan haaskanlenkin jälkeen käytiin vielä lisäksi tuo pikkulenkki. Siinä sivussa sitten käytiin naapurissa tuomassa vähän joulumieltä ja käytiinkin hyvään aikaan. Siellä nimittäin oli naapurimme vanhemmat käymässä, jotka tuntuivat niin kovasti ilahtuvat hevosen nähdessään. Ja Aape tuttuun tapaan käyttäytyi todella hienosti, vaikkei tuo naapurin 6v pikku poika niin kovin rauhallinen ole. Aapipaapi. ♥
 Tuossa nyt taas yksi meidän reissuistamme vähän tarkemmin.

 Mutta ennen kaikkea halusin tulla toivottamaan kaikille oikein  Hyvää Joulua!



 

lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 Taas on aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta, ja en oikein tiedä mistä aloittaisin.
 Aluksikin kaikki on sujunut oikein hyvin ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen putteseeni! On oikeasti harmittanut, etten ole kerinnyt istahtamaan koneelle naputtelemaan tänne kuulumisia useammin, koska on ollut niin paljon positiivista!
 Tänä aikana ollaan pitkälti liikuskeltu tuossa kentällä, mutta maastojakin on vaihtelun vuoksi käyty kuluttamassa. Aape on ollut oikein reipas, mutta myös todella kuuliainen!
 Tästä kuuliaisuudesta esimerkkinä, että olin ollut kipeänä ja Aapella oli ollut alla ainakin 5 vapaapäivää ja lähdin ratsastamaan tarkoituksenani vain vähän viedä enimpiä energioita käynti- ja raviharjoituksilla ilman satulaa.
 Loppujen lopuksi kaikki sujuikin sen verran hyvin, että tuona päivänä laukkailtiinkin ihan kunnolla ilman mitään ongelmia. Huomasi, että virtaa oli ja jonkin aikaa ravattua huomasi, että Aape alkoi odottaa laukkaamista. Kuitenkin kaikki turhanpäiväiset teputukset ja kaahotukset olivat poissa. Jeejee!
 Sitten täytyy erikseen kertoa eilisestä kun hemputeltiin tuossa kentällä. Aape oli oikeasti aivan super kiva! Tietysti jotain pikku jumpittelua, kuten oikomista, mutta ei oikeastaan mitään sen suurempaa. Avut menivät helposti läpi ja Aape oli hienosti kuulolla.
 Käynti ja ravia työstettiin volttien kera. Kun siirryttiin laukkaan, laukattiin aluksi vain uria pitkin. Keskityttiin kulmiin ja se sujuikin ihan hyvin. Sitten rupesin lisäämään pitkän sivun keskelle laukkaympyrän ja uskokaa tai älkää, se meni paremmin kuin hyvin! Laukattiin ja laukattiin, koska se oli niin kovin kivaa ja sujuikin vielä hyvin! Laukka rullasikin ihan hyvin molempiin suuntiin.
 Tänään juoksutin Aapea. Rakensin jo valmiiksi esteen Apsia varten. Käytiin ensin kaikki askellajit rauhassa läpi ilman estettä, jotta lihakset lämpisivät kunnolla ja sitten siirryttiin hiljalleen esteen luo. Kun Aape hiffasi jutun juonen, se porskutti korvat pystyssä ja hyppi kyllä ihan hyvin. Nyt olisi tarkoitus jossain vaiheessa ottaa Aapen kanssa yhdessä esteitä, mutta edellisestä kerrasta oli sen verran aikaa, että ajattelin ensin aloitella tällä juoksutus mallilla.
 Toki paljon muutakin on käynyt, mutta tässä jotain ihan huippuhetki poimintoja tältä ajalta. :)
 Kuvailu on nyt jäänyt tämän harmaan ja kuraisten kelien vuoksia.. Pari kuvaa kuitenkin siltä joltain ihanalta päivältä, kun maassa oli luntakin.
 Meinasin aivan unohtaa, kun oli niin paljon kaikkea mukavaa kirjotettavaa, että meillä tuli tänään Aapen kanssa tasan kaksi vuotta yhteistä taivalta täyteen! Vastoinkäymisiä on ollut, mutta niin paljon hyviä ja hienoja hetkiä, selviytymisiä, onnistumisia, ettei sanoin voi kuvailla! Maailman paras putte, mitä tyttö voi toivoa! ♥

 photo 031_zpsb3d4402b.jpg

 photo 018_zpsde5a7db1.jpg

 Ja sitten kaiken viimeiseksi oikein hyvää itsenäisyyspäivää! Sotaveteraaneja ja tietysti myös suomenhevosia kunnioittaen kuittaan tämän postauksen!


http://files.kotisivukone.com/lamminkoski.edustaa.com/hevoset_rintamalla.jpg

lauantai 1. marraskuuta 2014

 Heipat taas törkyisen pitkästä aikaa!

 Meillä on täällä Aapen kanssa normaali arki alkanut pyöriä ja sädemätäkään ei enää vaivaa (jollei joku pikku kivi satu juuri sopivasti painumaan säteeseen).
 Koulun ohella ei ole juurikaan ollut aikaa pysähtyä ja istahtaa koneelle kirjoittelemaan, joten siksi kirjoittelu on pitkälti jäänyt. Jatkossakaan postauksia ei varmaan tule kovin tiuhaan tahtiin. Yritän silloin tällöin kuitenkin päivitellä jotain koontia kuulumisista ja lisäillä joitakin kuvia.
 Joka tapauksessa meillä on mennyt ehkä jopa keskivertoa paremmin. Tietysti on ollut huonojakin päiviä, mutta suurimmaksi osaksi kaikki on sujut vähintäänkin ihan hyvin.
 Laukkaa ollaan työstetty aika paljon ympyrällä ja se on rullaillutkin ihan hyvin.
 Pientä kankeutta on ollut havaittavissa kuten ennenkin, mutta hyvillä lämmittelyillä tämäkin on aina hoitunut. :)

 photo 014_zpsb7c6f8e7.jpg

 photo 010_zps395397b3.jpg

 photo 009_zpsb44be330.jpg

 photo 008_zps3c8d98f2.jpg

 photo 005_zps30e4b423.jpg