maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäistervehdys!

 Moikkamooi!
 Meillä täällä edelleen hommat ovat sujuneet todella hyvin! Taas lähes kuukauteen on mahtunut varsin paljon. On ollut aika paljonkin ihan perus sileällä työstämistä, mutta tähän aikaan on mahtunut myös parit hyppykerrat, kun kenttä on vihdoin täysin sula! 
 Ekalla kerralla naapurin Sanna tuli hyppäämään. Aluksi herra otti "vähän" kaukaa ponnistukset, mutta okserin kasattuamme Aape oli aivan liekeissä! Sanna on muutenkin nyt käynyt lähes viikoittain Aapen kanssa touhuilemassa ja ratsastamassa. 
 Puhuin tässä kotona, että pitäisi nyt pian hommata uusi oikean kokoinen turvaliivi, että pääsisi kunnolla hyppäämään. Perjantaina kipusin Aapen selkään ilman satulaa tarkoituksena, että vähän hölkötellään kentällä, kun toinen käsi oli edelleen vähän jäykkä ja voimaton jäykkäkouristusrokotuksen jäljiltä ja Aapellakin oli pari vapaata alla. Siinä alkukäynneissä sitten tuli mieleen, että haittaisiko se nyt mitään, jos yhden pienen esteen kasaisin kentän keskelle. Tuumasta toimeen ja selästä alas estettä rakentamaan. 
 Otettiin kunnon alkuverryttelyt ja käytiin katsomassa vielä lähempää estettä. Otettiin siinä sitten pienet hyppelöt ilman satulaa ja ainoastaan kerran jouduin hyppäämään alas asentamaan puomia takaisin paikoilleen. Laukassakin homma sujui molempiin suuntiin varsin hyvin ja Aape vaikutti nauttivan! 
 Eilen Reetta tuli käymään meillä taas pitkästä aikaa. Hän oli ollut omalla ponillaan loppuviikosta klassisen ratsastuksen tunneilla ja halusi sitten jakaa sieltä matkaan tarttuneita vinkkejä meillekin. Reetta käväisi ensin itse Aapen selässä ja kaikki askellajit läpi käytyään tehtiin kuskin vaihto. 

 photo 179_zpscu4wij1z.jpg

 Käynnissä tehtiin kolmikaarista kiemurauraa ja ravissa isoa pääty-ympyrää. Laukassa nostettiin vain laukka pitkälle sivulle, jonka jälkeen pudotettiin raviin ja tehtiin jälleen pääty-ympyrä. 

 photo 199_zpsvtkkpjqv.jpg

 Aape kulki todella hienosti, venytti askelta, polki oikein kunnolla takajaloilla ja pääkin meni ihan hyvin eteen ja alas. Ja ennen kaikkea herra oli aivan keskittynyt!!  

 photo 187_zps28cb65p9.jpg

 Olin ihan huisin tyytyväinen ja siltä vaikutti Aapekin! Tänään käytiin palkkioksi eilisestä mallikuudesta maastossa ja Aape ihan syttyi, kun ei olla nyt ihan viikoittain käyty routimisten (ja kentän sulamisen) vuoksi maastoilemassa. Sai välillä pitää ihan kunnolla kiinni, mutta kyllä Aape oli kuitenkin koko ajan hyvin kuulolla.. :)

 photo 279_zpsfxpqzskh.jpg

 photo 219_zpskxkal2up.jpg

 photo 212_zps4b328yp2.jpg

 photo 230_zpsyv6s1uxe.jpg

 photo 286_zps7owkeftc.jpg

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kevät on täällä!

 Hopsanssaa! Taas on aika kulunut niin nopeasti! Tekstiä kyllä irtoaisi vaikka millä mitalla, mutta tuntuu, että aikaa ei piisaa istuutua rauhassa koneen ääreen ja naputella sitä. Mulla on tässä nyt vireillä pieni suunnitelma ja mahdollisesti jotain muutosta tulossa tähän blogihärpäkkeeseen.
 Aape yski tässä yhdessä vaiheessa ja meillä käväisi eläinlääkäri. Herralla todettiin iän myötä tullutta pientä yliherkkyyttä pölylle. Nyt ollaan vaihdettu rehut ja tänään menee viimeiset kortisonipilleri nassuun ja yskintä on loppunut täysin.
 Meillä on edelleenkin hommat sujuneet todella hyvin. Kevään myötä on tullut ihan uusi energia koko hommaan. Ollaan päästy työstämään tasaisellakin todella kivasti ja kenttäkin on jo melkein täysin sula! On ollut maastoja laidasta laitaan, suurimmaksi osaksi niitä ihania reippaita maastoja, rentoja hölköttely maastoja ja sitten niitä, kun jokainen risu ja kivi on ollut hurjan pelottava.
 Eilen oltiin rallittamassa sänkipellolla. Laukkailtiin ympäriinsä ja sieltä tuli vastaan meidän joku ikuisuuksien vanha ura ja Aape veti liinat kiinni, siitä sivuloikka ja matka jatkui täyttä laukkaa suoraan. Hassu poni! Loppuravit ja -käynnit käytiin hoitamassa maastossa tuolla ihanaisessa auringonpaisteessa!

 photo 002_zpsbc98ax2h.jpg

 photo 011_zpsven6kplz.jpg

 photo 001_zpsiqu3n0bc.jpg

 photo 006_zps1ztfuxbt.jpg

 photo 022_zps0kin5fxl.jpg

 photo 013_zpso1wtokz0.jpg

 photo 018_zpsnj2i2zts.jpg

 photo 015_zpsrlfkcaf8.jpg

lauantai 7. helmikuuta 2015

 Jahas, mistä sitä taas aloittaisi. Aluksikin, aika kuluu kuin siivillä. Kurkkasin, koska olen viimeksi kirjoittanut postauksen ja täytynee sanoa, että tuli pikku järkytyksenä, että siitä on jo yli kaksi kuukautta! Pahoitteluni niille, jotka ovat viitsineet käydä klikkaamassa silloin tällöin tämänkin blogin puolella!
 Paljon kaikenlaista on sattunut ja on mahdotonta ruveta nyt yksityiskohtaisesti muistelemaan mitä kaikkea niin kovin mukavaa ja mahtipontista on käynyt. Tähän aikaan itselläni on kerinnyt sisältymään kaiken maailman kurssinpäätöstöitä, koeviikkoa, tet-viikkoa ja sen sellaista. Heppailupuolella on myös ollut säpinää ja samaan hyvään (jollei jopa parempaan) malliin on hommat edelleen sujuneet.
 Ollaan käyty maastossa, menty ilman satulaa, väännetty sileällä, rallitettu umpihangessa, jnejne.. Ja hyvin on mennyt. Erityisesti laukka on sujunut ihan kivasti.
 Meillä on käynyt myös useampaan otteeseen naapuri katsomassa ja ratsastelemassa Aapella. Alusta saakka sujui todella hyvin ja Aape on hurmannut hänetkin.
 Tällainen pintapuolinen kuulumiskertomus. Sitten vielä vähän kuvia. :)

 photo 038_zps78088b2b.jpg

 photo 095_zpse3c3bf52.jpg

 photo 039_zpsc941f902.jpg

 photo 058_zps095e3b30.jpg


  photo 097_zps245b3e68.jpg

 photo 068_zps3edd9ee7.jpg