maanantai 29. syyskuuta 2014

kuvatonkökköpostaus

 Heipsan!
 Viime viikolla ruvettiin lisäilemään jo meidän käyntiliikutukseen jonkin verran raviakin. Torstaina oli oikein superpäivä, kun menin tuossa kentällä ilman satulaa.
 Käveltiin ensin pitkän aikaa ja tehtiin sinne tänne voltteja. Aape oli tosi hyvin kuulolla ja teki pyydetyt asiat.
 Kun siirryttiin raviin, se liikkui todella rennosti ja pitkällä askeleella. Herra oli muutenkin todella helppo kontrolloida ja voltit (sun muut) sujuivat ongelmitta molempiin suuntiin ravissa!
 Lauantaina sitten mentiinkin satulan kanssa tuossa kentällä. Alku sujui ihan hyvin. Ravi oikeaan kierrokseenkin meni vielä hyvin, mutta vasempaan kierrokseen Aape ei liikkunut ihan niin hyvin. Tehtiin taas voltteja sinne tänne ja homma alkoi sujua.
 Aape liikkui sen verran hyvin, että käveltiin riihelle mäki alas ja nostettiin mäen alta laukka. Sieltä tuli oikeasti varmaan ehkä yksi Aapen parhaista laukoista! Todella pyörivää ja pontevaa. Ei kuitenkaan laukkailtu enempää, kun ei olla pitkiin aikoihin pystytty vielä mitään kunnolla tekemään. Ravailtiin vielä vähän kentällä ja sitten käveltiin.
 Nyt kuitenkin ollaan pysytty käynnissä/ravissa, sillä Aapen sädemätä vaikuttaa puhdistuksista ja betadinestä huolimatta keränneen lisää mätää. Ei auta, kuin huolella putsailla...

maanantai 22. syyskuuta 2014

pikkuinfoa

 Heispulivei pitkästä aikaa!

 Meillä oli klinikka-aika varailtuna 19.9, mutta meillä kävi vielä alkuviikosta kengittäjä ja Aapen takajalasta löytyi sädemätää. Sädemätä ei välttämättä selitä kaikkea, mutta kovasti paljon siltä näyttää, että siinä oli syy meidän ongelmiimme. (Varoi takajalkaa --> etupää kuormittui --> taivutuksissa nenälleen.)
 Nyt vain pestään ja hoidetaan jalkaa. Kävelyllä ollaan vielä jatkettu ja noita kivisiä teitä vältetty, koska nuo kivet eivät varmasti tunnu tuossa arassa säteessä mitenkään kovin mukavilta.
 Päivittelen taas, kun tulee jotain päiviteltävää. :)

 photo 033_zps88670c1c.jpg

 photo 016_zpsba1b0720.jpg

 photo 010_zps48b46785.jpg