Kerettiinhän sitä jo eilen hehkuttamaan ja toivoa kehittelemään, kun meni niin hienosti. Tänään piti lähteä maastoilemaan, sitten mietin, että mennään pellolle ja kirsikkana kakun päälle: mennään koulusatulalla. Virhe. Ei lisättävää.
 Lähdin varustamaan paremmin mielin kuin pitkään aikaan. Ensimmäisenä Aape pullisteli niin maan pirusti, että argh. Sitten odottelin, että on normaalisti ja kun otin vyöhön taas kiinni, herra pullisti itsensä taas ilmapalloksi.
 Oltiin lähdössä. Kaikki lehmät olivat monen metrin päässä minun vasemmalla puolella ja Aape oikealla. Aape oli sitten sitä mieltä, että sielä tyhjällä puolella oli jotain, minkä vuoksi pikkumiehen piti yrittää mamman syliin. Jos tuossa vaiheessa ei ollut kaikki naapurit hereillä, heräsi ainakin tuossa, kun tuli pikku huuto. Sattui niin pirusti. Aape hyppäsi suoraan minua päin ja suoraan jalkapöytäni päälle. Ja turvakengät oli jalassa, mutta ennenkin on tullut todettua ne aivan turhiksi. Ontuen jatkettiin matkaa aidasta ja päästiin jakkaralle. Kipusin selkään.
 Käveltiin hetki pihassa, jotta saatiin äidin avuin kiristettyä vyö, kun ei inspinyt olla heti mahan alla.. Siirryttiin pellolle.
 Käynnissä kaikki oli vielä ok. Raviin siirryttäessä Aapesta tuli kierros kierrokselta pahempi ja pahempi ruutitynnyri. Tuntui, että olisin ratsastanut pikemminkin jollain strutsilla, kuin hevosella. Pää ylhäällä, tökötökönöknök. Ahhahaa. Ja vaikka annoin aivan löysät ohjat, ei mitään vaikutusta.
 Sitten tuli taas jotain uutta, mitä ei ole koskaan ennen tapahtanut. Oltiin vaihtamassa suuntaa ravissa kokorataleikkaan avuin. Aape rupee menemään kylkiedellä sivuun, ei yhtään suoraan, sitten se käännähti ja lähti laukkaamaan töpölaukkaa. Otettiin monta kertaa tuota lävistäjää ja sitten toinen asia mistä Aape sai separit, oli raipan vaihto. Puuh.
 Kun vasen kierros oli ravissa käyty läpi, siirryttiin laukkaan. Siitä ei tullut yhtään mitään. Okei, tuli - puoli kierrosta. Sitten naps ja Aape läks. En voi edes sanoin kuvailla, mitä kaikkea se teki. Kaikki ei varmaan ole edes niin mielessä, kun pää löi ihan tyhjää, kun yritin pidätellä tuota konia, purra hammasta ja laskea ainakin kymmeneen. Tunnin taistelun jälkeen lähdin ihan hermorauniona talsimaan tallille.
 Hain juoksutusliinan ja -raipan. Lähdettiin takaisin pellolle ja sitten saikin suomiputte juosta. Tarve ei olisi ollut, mutta herra päätti rallattaa. Aluksi annoin sen ravailla niin kauan, että rauhoitti. Sitten otettiin laukkaa. Molempiin suuntiin laukat sujui hienosti liinassa. Tuollain kuin menisi ratsastajakin selässä. Oli meinaan niin hyvännäköinen ja tasainen tahti.
 Aape sai jolkotella loppuravit ja käynnit liinassa ja sitten lähdettiin tallille. Turhautti ja turhautti niin pirusti. Mielessä pyörii melkein koko ajan, että mitä teen väärin, kun mikään ei onnistu. Tuntuu taas, että kaikki työ on mennyt hukkaan ja omat taidot ei riitä. Nyt vaan yritän saada kesäloman alkaessa ratsastustuntia tänne päin ja sitä tuskaa ja hikeä odotellessa...