Eilen, kun tulin kotiin olin tooosi iloinen, koska ei satanut vettä! Söin ja vaihdoin vaatteet. No mitä muutakaan olisi minun tuurilla voinut käydä, kuin että vettä rupeaa satamaan, kun olen lähdössä tallille. Yritin olla nopea, mutta Aape oli jo märkä kuin viemärirotta sisälle tuodessa.
Ratsastus jäi. Äääääää! *Voimasana* Juuri viime viikonloppuna päätin, että nyt kun on edes tuo kentän pohja, ei enää turhia vapaita, vaan ainakin juoksutus! Mutta sitä vettä tuli niin reippaasti..
Tänään en vaan olisi jaksanut tehdä yhtään mitään. Kaikki vaan ärsytti niin vietävästi, päätä särki ja vaikka ja mitä. Mietin pitkään mitä teen. Sitten tajusin, että mennään koulupenkillä tuossa kentänpohjaa ympäri tavoitteena tasainen tuntuma ja tasainen hyvä ravi.
Tein tallihommat hyvillä mielin ja lähdin hakemaan heppoja. Ne tulivatkin taas parin metrin päähän, mutta Aape teki Aapet. Leo mukaan hullutukseen ja ei muuta kuin tuota maailman ärsyttävintä härnäämistä. Aina lähelle, yritän jutella lempeästi ja tarjota porkkanaa.. Tullaan aivan lähelle, saatetaan napata porkkana nopeasti ja käännetään perse. Kello oli jotain viiden pintaan, kun menin hevosia hakemaan.
Aloin olemaan niin hermona, koska olisi oikeasti niiin, niiiiin paljon tehtävää tällekkin viikonlopulle taas. Ja suunnitelmissa oli jotain taas "tosi kivaa" ratsastusjuttua mitä odotin. Ei, kun ei.
Menin talliin hetkeksi istumaan heinäkasaan ja hakkaamaan nyrkkiä betoniseinään. Mietin vaihtoehtoja päässäni. Sisälle, vai vielä yrittämään. Loppujen lopuksi menin vielä yrittämään.
Ja paskat. Nuo sekopäät juoksivat vain ympärilläni ja tulivat silloin tällöin lähelle ja käänsivät perseensä. Kello oli jotain kaksikymmentä yli seitsemän kun sain äidin kanssa hevoset sisälle ja ei siinä enää sitten ratsastus innostanut.
Varmaan paskin viikko ikinä kokonaisuudessaan. Kaikki tuntui oikeasti kääntyvän minua vastaan ja yhtään mikään ei meinannut onnistua. Ensi viikolla parempi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti