Sunnuntai aamuna kun vein hepat pihalle, kaikki oli kunnossa. Pari kolme tuntia siitä eteenpäin ja olin lähdössä maastoilemaan. Minun piti ensin siivoilla karsinat. Katsahdin aitaukseen ja Aape oleskeli laitumella ja katseli ponia, joka yllätysyllätys oli aidan väärällä puolen. Käväisin tallissa tekemässä jotain epämääräistä ja menin hakemaan pihalta kottureita. Katsahdin, kun Aape kuopi maata. Se vain kuopi, ei mennyt makuulle tms. Hetken aikaa katselin sen touhuja ja sitten otin molemmat herrat sisälle.
Suolistoäänet kuuluivat molemmilta puolilta, limakalvot, syke, tms. kaikki kunnossa. Jonkin aikaa siinä seurailin, ja Aape vaikutti ihan suht koht normaalilta. Ajattelin, että jos sittenkin mennään ilman satulaa. Menin hakemaan satulahuoneesta harjalaatikkoa ja sillä välin Aape heitti makuulleen.
Sain sen ylös. En oikeastaan muista mitään, sen verran paniikissa olin, koska kaikki oli oikeastaan kunnossa, mutta ei ollut. Soitin eläinlääkärin. Onneksi oli jälleen Aapea kaksi vai kolme kertaa aikaisemmin hoitanut el. Selitin tilanteen ja sanoi, että loimi vain päälle ja tulee mahdollisimman pian, reilun puolen tunnin päästä.
Aika mateli, enkä saanut pidettyä Aapea ylhäällä. Se meni ihan vartissa todella huonoon kuntoon. Se ei jaksanut edes piehtaroida, se vain makasi kyljellään, jalat ihan suorana. Se ei oikeastaan jaksanut pitää edes silmiään auki. Silittelin Aapen kaulaa. Aina välillä se oikein kramppasi ja kouristeli. Aape hengitti raskaasti, ja välillä ei ollenkaan. Pelkäsin jo, että se ei selviä edes sitä puolta tuntia.
Eläinlääkäri tuli ja saatiin Aape ylös. El yritti kuunnella suolistoääniä, mutta Aape oli niin kipeä, että kun sen kylkiä/mahaa koski, sitä sattui niin paljon, että vaikka meitä oli siellä neljä ihmistä, ei meinattu saada pidettyä kiinni. Ekaksi sitten laitettiin kipulääkettä niin paljon kuin pystyi ja sitten ruvettiin vasta muita toimenpiteitä tekemään.
Limakalvot, syke, kuume, tms. muut perusjutut ihan kunnossa. Ummetusmassaakaan ei tuntunut, aikanaan takaosassa. Sitten oli letkutus vuorossa. Aape oli niin väsynyt, ettei jaksanut paljoakaan riuhtoa, mutta sitten kun letku saatiin sieraimesta eteen päin, Aape supistikin kurkkuaan niin, että el sai tehdä ihan töitä, jotta letku saatiin mahaan menemään. Taas parafiiniöljyä ja haaleaa vettä.
El kuunteli uudelleen suolistoäänet ja jälkimmäisellä kerralla ei kuulunut vasemman puolen ääniä. Aapesta otettiin myös verikokeita ja lantanäytteet.
El sanoi, että nyt ei oikeastaan voi kuin odottaa. Menin kymmeneksi minuutiksi käymään sisällä ja Maria ja Pirjo tulivat poikkeamaan. Mentiin onneksi kurkistamaan tallille Aapea. Se oli jäänyt karsinassa jumiin selälleen seinään vasten ja tämän lisäksi sen jalka oli ihan kunnolla jumissa. Aape potki ja jouduttiin repimään sitä hännästä, jotta saatiin sille edes vähän tilaa. Loimen kaikki narut oli ihan solmussa ja varovasti saatiin Aapelta loimen kaikki piuhat auki. Lopulta Aape pääsi "vapauteen" ja makasi taas kyljellään ihan uupuneena. Hätistettiin se ylös ja sitten olikin seuraavana 3-4 h pelkkää talutusta.
Putkeen talutettiin Aapea ja se oli todella kipeä. Enemmän kuin todella kipeä. Se meinasi heittää vauhdista maate, kouristeli, tärisi ja näytti muutenkin niin kipeältä. Välillä sitä sai ihan kannatella pystyssä. Onneksi Maria ja Pirjo olivat avussa. Yksin en olisi ikipäivänä selvinnyt. Iso kiitos! Lantaa tuli aina välillä - kovien ponnisteluiden jälkeen.
Itsellekkin tuli ihan kamalan tuskainen olo, kun joutui katsomaan miten Aape kärsi. Sen limakalvot vaalenivat ja lopulta ne olivat ihan valkoiset. Sen silmät olivat sameat ja kummaltakaan puolelta ei kuulunut suolistoääniä. Syke oli jotain 80 pintaan.
Soitin eläinlääkärille, ja hän sanoi, että tässä vaiheessa ei ollut enää mitään tehtävissä. Leikkaus tai lopetus. Leikkaus ei meiltä olisi ollut mitenkään mahdollinen, koska Aape ei olisi varmasti jaksanut matkaa, ei oltaisi välttämättä saatu koppia ja silti paranemis mahdollisuudet eivät kovin valoisilta näyttäneet. Soitettiin tutuntutulle, joka lopettaa hevosia ja sen lisäksi avaa ne.
He olivat juuri hakemassa heinää, joten jonkin aikaa kuluisi ennen kuin he pääsisivät matkaan. Enää ei ollut järkeä taluttaa ja väsyttää Aapea. Päästettiin se karsinaan lepäämään. Eläinlääkärikin kirjoitti jo lopetusluvan, koska kuulemma mitään ei ollut oikeasti tehtävissä.
Maria ja Pirjon piti lähteä ja jäin kaksin Aapen kanssa. Kävin välissä sisälläkin, koska minua odotti iso koealue vielä seuraavan päivän kokeeseen, mutta eihän siitä mitään tullut ja lähdin takaisin tallille.
Aape oli edelleen todella kipeä, tuskainen ja hikinen. Se kipristeli karsinan lattialla. En pystynyt katsomaan sivusta, vaan menin karsinaan, vaikka sehän yleensä ei kovin järkevää ole. Aape rauhoittui aina, kun menin sen viereen. Istuin sen vieressä ja se painoi päänsä minun syliin. Se meni kyljelleen pää minun sylissä ja sulki silmänsä. Siinä sitten silittelin omaa rakasta Aapeani ja itkin melkein silmät päästäni. Aina kun Aapea sattui, se ikään kuin varoitti minua etukäteen ja sinnitteli niin kauan, että pääsin alta pois.
N. parin tunnin päästä Aapen "viimeinen" kyyti tuli. Se oli niin lähtevinään viimeiselle matkalleen ja luulin oikeasti, etten enää tuota hienoa eläintä näkisi. Toisin kävi.
Jokin ihmeparantuminen tapahtui ja Aape alkoi olemaan parempi kaiken sen kipristelyn ja tuskan jälkeen. Limakalvoille alkoi palata väri, silmät olivat paljon pirteämmät. Aape pääsi takaisin omaan karsinaansa panikoituneen ponin luokse. Se jopa otti ensimmäisen kerran moneen tuntiin Leoon kontaktia.
Seurailin tilannetta ja soitin jälleen eläinlääkärille. (Kuinkakohan mones kerta tuona päivänä? 15.?) Kuulemma muutamat seuraavat tunnit kertoisivat enemmän. Kuulemma, jos hevosen suoli repeää se on ensin kivulia ja shokissa ja sitten rauhoittuu muutamaksi tunniksi, jonka jälkeen kuolee pois. Saatiin myös kellonaika, milloin saa kokeilla heinää.
Tuona yönä ei paljoa nukuttu. Heinä upposi Aapelle ja lanta tuli läpi. Parin tunnin vaivaisilla unilla lähdin suorittamaan koetta ja isä jäi vahtimaan hevosia. El sanoi, että varsinainen ihme, kun Aape selvisi.
Verikokeista ei löytynyt mitään muuta kuin raudan puutetta pienessä mittakaavassa, joka aiheuttaa anemiaa. Eli syy ei ole vieläkään täysin varma. Saattaa olla, että hiekka on vaurioittanut ja arpeuttanut suolta, who know?
Nyt kuitenkin maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina joka päivä ollaan Aapea taluteltu vähintään se puoli tuntia päivässä.
Tänään käytiin ilmansatulaa käppäillen viereisellä tiellä ja tultiin peltoja pitkin takaisin. Otettiin ihan pikku ravipätkäkin. Nyt mennään päivä kerrallaan ja nautitaan ihan jokaisesta hetkestä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti