Perjantaina en ennättänyt ollenkaan ratsaille, kun jouduin kotona (ja mökillä) avustelemaan siivoamisessa, ruoanlaitossa, tms. koska illalla tuli vieraita.
Yöllä sitten mökiltä juhannuksenvietosta palatessamme kurkkasin vielä laitumille, että hepoilla ja lehmillä on kaikki kunnossa. Huomasin heti, että meidän 5 pv vanhaa pikkuneitivasikkaa ei näkynyt missään ja sen emo seisoi muista erillään aidan nurkassa. Hain saappaat ja lähdin pellolle.
Pikkuneitiä ei näkynyt missään. Lopulta vasikka löytyi makaamasta kummallisessa asennossa heinikossa aidan väärällä puolella. Pieni typykkä hengitti ja soitin isälle. Lopulta saatiin vasikka sisälle navettaan lämpöisempään (juhannusyönä +5 astetta pihalla, Suomen kesä ♥). Hierottiin sitä pitkään, yritettiin saada juomaan, tms. Lopuksi peiteltiin Leon loimilla ja vielä paalimuovi päälle, ettei pienikään lämpö pääse karkaamaan.
Aamulla askeleet suuntasivat ensimmäisenä navettaan. Neiti oli vielä hengissä, joten kuten. Kovin voimaton ja flegmaattinen. Äidin kanssa saatiin se nielemään lämmintä maitoa vajaa litra. Istuin sen vierellä reilun pari tuntia hieroen ja lämmittäen sitä taukoamatta ja tyttö lämpisikin vähän ja alkoi jo hiukan liikutella jalkojaan ja kieltään.
Soitettiin Johannalle, jolta nämä meidän 5 (+2 vasikkaa) ensimmäistä emoa tulivat ja hän lähti apuun. Johannalla itsellään on ollut jo pitkään emoja ja sanoi, ettei aiemmin ole tällaisesta kuullut. Hänen äitinsä sitten oli keksinyt, että vasikkaa on pitänyt purra käärme, koska se oli niin pirteä ja elinvoimainen ensimmäisestä päivästä lähtien.
Johannan kanssa sitten juotettiin neitokaiselle pari kyytablettia ja ne onneksi menivät hyvin alas. Pian vaikutus alkoikin jo näkyä ja vasikka rupesi kovasti liikuttelemaan jalkojaan, refleksit silmissä ja muualla voimistuivat.
Odottelimme reilun puolituntia ja sitten letkutimme pikku neidille mahaan lämmintä maitoa. Vasikka alkoi muutenkin jo lämmitä ja kaikki näytti vallan lupaavalta. Se nosti jo päätään, liikutteli jalkojaan ja koitti ylös. Oltiin juuri mittaamassa lämpöä uudelleen, kun Johanna vaan sanoi "hetkinen" ja vasikka lakkasi reagoimasta ja hengittämästä.
Lopulta löysimme kaulasta turvonneen kohdan. Käärmeen myrkky oli päässyt liikaa vaikuttamaan ja ilmeisesti neidin sydän ei kestänyt, kun rupesi virkoamaan. Meidän kaunis pikku neiti lähti tästä maailmasta vain 6 pv ikäisenä. Kuulemma todella harvinaista tällainen, mutta tämä oli nyt pelkkää huonoa tuuria ja tästä viisaampana seuraavaa vasikkaa odotellessa..
Eilenkään en sitten kerinnyt ratsastamaan ollenkaan, kun koko päivä kului pikkuneidin pelastusyritykseen..
Tänään sitten onkin satanut ihan koko päivän, ihan kaatamalla. Säätiedotus lupasi illaksi vielä kovempaa sadetta, joten lähdin aamupäivästä ratsastamaan.
Kun lähdettiin, ei vielä satanut. Käytiin ensin haaskanlenkillä. Aapella oli mukavan reipas, tasainen ja matkaataittava askellus päällä, vaikka vähän enemmän joutuikin vastaan pitämään kahden vapaapäivän jälkeen.
Herra oli aikamoinen virtapommi - tosin mukava pommi tänään. Oltiin jo käännytty haaskan metsätielle ja sitä menty ehkä joku 100 m, kun isommalla tiellä meni pieni mopo. Aluksi ei ollut mitään, mutta kun mopo oli jo mennyt pitkälti ohi, Aape päätti lähteä. Palattiin sitten takaisin ja otettiin uusiksi tuo tien alkupätkä.
Laukannosto oli oikein säpäkkä ja vauhdikas, mutta varsin hyvä sellainen. Laukkakin rullasi tosi kivasti. Aapea sai pidättää toden teolla, mutta se kuunteli suht hyvin ja liikkui niin kovin ryhdikkäästi ja hienosti.
Ensimmäinen iso vesilätäkkö tuli vastaan ja sen nähdessäni ajattelin, että "mehän mennään tuosta". Jotenkin en epäröinyt hetkeäkään ja kun oltiin sen kohdalla, Aape yritti vetää liinat kiinni ja kiertää, mutta toinen pohje vain kylkeen kiinni, Aape otti pikkiriikkisen loikan ja jatkoi lätäkön läpi niin, että vesi vain roiskui! Hehee, hieno Aape! Tuolla tahdonvoimalla on aikamoinen vaikutus!
Jatkettiin tätä vesilätäköistä menoa ja se oli hauskaa. Aape ei aina niinkään tykännyt niistä ja sen vuoksi saattoi vähän jotain hölmöillä, mutta joka lätäköstä mentiin, josta halusin meidän menevän! Ja mentiin vielä vauhdilla.
Yhdellä suoralla Aape oli tosi raskas kädelle. Suora on pitkä, todella hyväpohjainen ja suoran jälkeen tulee suht pitkä ja loiva mäki. Annoin Aapelle vähän ohjaa ja pohjetta ja johan lähti. Nyt taas tämä tuttu lause: Ei olla varmaan koskaan ennen menty noin pirun lujaa! Aape meni kuin hornetti! Mäen päälle päästyä herra kyllä puuskuttikin vähän. Käännyttiin vielä takaisin päin, kun ajattelin, että otetaan tuo vielä rauhallisestikkin, ettei jää mitään mielikuvaa, että tässä saa päästellä.
Laukkailtiin sitten vielä rauhallisemmalla tahdilla ja matka jatkui. Kotiin päin tultaessa vähän mielijohteesta käytiin vielä kääntöympyrä lenkki, kun Aapella tuntui virtaa piisaavan.
Siihen saakka oltiin päästy vielä kuivin nahoin. Kun oltiin tuon kääntöympyrälenkin metsätiellä, vettä rupesi satelemaan, ensin rauhakseltaan ja sitten aivan kaatamalla.
Välillä ei meinannut eteensä nähdä, mutta hyvin selvittiin ja Aapekin meni oikein näppärästi tuollakin.
Kotiin päästyä oltiin ihan litimärkiä, alusvaatteita myöten. Mutta eipä tuo haitannut, meni sen verran hyvin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti