Mamman musu

 Heeeipodei! Elikkästä. Eilen oli ihan kiva ilma ja suht lämmin. Aamupäivästä käytiin Teron kanssa mökillä uittamassa koiria. Tajusin vasta, etten ole vielä lainkaan kertonut, että meille jo yli kuukausi sitten tuli jämtlanninpystykorvanpentu (mikä sanahirviö?!?!) Urkki. No nyt kerroin! :)

 Oleskeltiin hetki koissujen kanssa mökillä ja koirat löysivät Tanjan jäämistöä olevan pallon, joka oli aivan mahtava aarre!

 Päivä kului tosi nopeasti. Illemmalla sitten lähdin ratsastelemaan Aapen kanssa. Heitin kuolaimettomat sille nassuun ja lähdettiin maastoilemaan.

 Käytiin kääntöympyrällä ja Aape meni kyllä tosi hyvin! Kummatkin laukat, jotka halusin nousi! Paras mussu ikinä! Jarruissa ei ollut kanssa mitään ongelmaa, joten ihan oiva ostos oli nuo kuolaimettomat.

 Tultiin pois ja menin kuluttamaan aikaani heppojen kanssa laitumeen. Nyt Aape on alkanut oikeasti "seurustelemaan" ja kommunikoimaan enemmän kanssani muulloinkin kuin ratsastaessa. Se voisi oikeasti varmaan seurata minua maailman tappiin.. Silloin ainakin kun sitä huvittaa! Se pyöri ympärilläni ja hääsi ponit kauemmas. Istahdin maahan ja raapustin Mööpeli päivyriin tekemiset. Selitän tätä juttua joskus tarkemmin!

 Ponit siinä nuuhkivat minua ja tulivat ratsuteltavaksi. Oleskelin heppojen kanssa ainakin reilusti yli puoli tuntia, jollen jopa tunnin tuollain ihan vain oleskelun merkeissä.

 Tänään vettä tuli aamu puoli kahdeksasta ihan iltaan saakka. Koko päivän oli harmaata, synkkää, kosteaa ja koleaa. Yhh. Koko ajan vain satoi, satoi ja satoi, joten pellotkin olivat niin märät, etten ratsastamaan lähtenyt. Heppojen kanssa kävin toki jutustelemassa ja hyvä jottei Aape syliin tullut. Nytkin se painoi päänsä olkapäälleni ja sain roikkua sen kaulassa ja halailla sitä. Kuukausi kaksi takaperin ei olisi tullut tälläinen kuuloonkaan, vaan Aape olisi repäissyt itsensä pois, ottanut ja lähtenyt. Silittelin heeboja jonkin aikaa ja tulin takaisin sisälle.

 Tämä päivä tosiaan pitkälti vierähti kouluhommissa.

 

Paras kuva ikinä!! :D  

Ei paha, ei paha

 Hiiahoooi! Nyt nyt nyt! Nyt jatketaan sen verran eiliseen malliin, että! Myönnän, että olen ostanut hevoseni maailman ihanimmilta ihmisiltä, jotka oikeasti välittävät, mitä entisille ystävilleen nykyään kuuluu, ja jos on ongelmia, jaksavat aina kannustaa pitkänkin matkan takaa! Tiedän, että te Aapen entiset omistajat luette tämän ennen pitkään. Olette oikeasti aivan mahtavia, ilman teitä, tämä koko homma ei olisi koskaan toiminut tällä tavalla! Olen saanut teidän kautta innoitusta ratsastukseeni, oppinut tietämään enemmän ja kiinnostunut kenttäratsastuksesta erilailla, uskaltanut kokeilla kaikennäköistä uutta, tmstms. Iso kiitos teille! ♥ Ei toki unohdeta Leonkaan entistä omistajaa! On aina ihanaa saada sähköpostia, jossa kysellään ponin kuulumisia, koska se viestii välittämisestä!
 No sitten. Eilinen ratsastus on tunnettu kyllä tässä päivässä. Persus on meinaan niin pirskatin kipeä! Hyvä vain! Tietää kenties tehneensä jotain oikein.
 Sain tänään Hennalta facessa viestiä! Viestin luettuani olin sellain, että jep! Kiva viesti! Oikeastaan tosi kiva olla välillä ihan "kaksistaankin" yhteydessä! Vasta ratsastuksen jälkeen tai jossain vaiheessa ratsastusta tajusin, miten paljon viesti minuun vaikutti. Se oli kannustava, tukeva ja en vain tiedä, jotenkin se vain vaikutti minuun. Nimenomaan Henna on yksi ihmisistä, joka on innoittanut minua rarsastuksessa todella paljon, heti siitä lähtien kun hänet tapasin. On mahtavaa tuntea näin monesta suunnasta ja niin kovin erilaisia hevosihmisiä, kuulla heidän vinkkejään, tms.
 Lähdin tänään aika myöhään ratsastelemaan, koska a) perjantai b) sain viimein ostettua kivan kierrevihkon (joka minun on pitänyt ostaa aina 6. päivästä joulukuuta saakka) johon nyt aina kirjoitan, mitä olen Aapen kanssa tehnyt, miten on mennyt, yleisfiilis, ja suunnilleen miten kauan on tehty ja kuinka raskaasti. Sinne innostuin sitten vähän kirjoittelemaan, jotain heppojen ruokaohjeista, pikkusia sääntöjä, mitä haluan tallissani pitää, jnejne. jos joku muu joskus hoitaa heppaseni.
 Menin tallille ja otin Aapen. Perushoitotoimenpiteet (näin virallisesti xd), välissä Leo ponin perässä säntäilyä, kun se karkasi laitumelta ja sitten Aapen varustaminen. Menin hakemaan suitsia, kun Aape kiskoi ovelasti päänsä riimunläpi ja oli matkalla vapauteen, mutta tyttydyy. FAIL! Aape täydellisesti myöhästyi, kun ryminän kuultuani hyppäsin sokkona sen eteen sopivasti tallista ja sain Aapen kiinni.
 Ajoin ponin vielä viimeisen kerran laitumelle ja sitten kipuilin selkään. Hennan viestin jälkeen jotenkin alitajuisesti ajattelin vähän syvemmältäkin kuin yleensä ja jotenkin vain luotin aivan sairaasti Aapeen. En vain halunnut luottaa, vaan luotin taas himpun verran enemmän. Tänään siis mentiin ihan normaaleilla yleisjalkkareilla, kolmipaloilla. Jos näin voisi sanoa, olimme normaali ratsukko!
 Mentiin pellolle ja lähdettiin ensin oikeaan kierrokseen. Tehtiin voltteja ja aluksi Aape kyllä yritti vähän oikoa, punkea tms. mutta keskityttiin niin hyvin kuin mahdollista ja homma alkoi sujua. Aape oli suht reippaana tänään ja kulki omalla moottorilla (aluksi) tosi hyvin eteenpäin.
 Siirryttiin ravailemaan ja Aape vaikutti todella hyvältä. Päässä pyöri jos jonkinmoista blogijutuntynkää ja kaikkia muitakin heppajuttuja. Mietin, tai oikeastaan päätin, että nyt pää oikeasti tyhjäksi ja nyt tässä tilanteessa on vain ja ainoastaan minä ja Aape. Keskityin kehumaan Aape kaikista onnistumisista ja se oli hyvin tuntumalla. Tehtiin pysähdyksiä ja jatkettiin volttien parissa.
 Aape oikeasti liikkui ravissa todella hyvin! Vaihdettiin suunta, käveltiin hetki ja siirryttiin taas raviin. Vähän oli alkukankeutta, mutta se vetristyi heti parilla kierroksella ja Aape liikkui oikein mukavasti. Nostettin laukka ja heti pullahti väärä. Ei se mitään uusi yritys. Sitten tulikin jo oikea laukka.
 Laukattiin muutama kierros ihan vain uraa pitkin, jotta sain Aapen hyvin tuntumalla ja varmistuin kontrollista. Tehtiin pieniä temponvaihteluita. Rupesin valmistelemaan Aapea pitkälle sivulle aina parilla puolipidätteellä ja sitten käänsin pääty-ympyrälle. Sujui kyllä todella hyvin, ainakin jos eiliseen vertaa. Oltiin menty muutama kierros pääty-ympyröineen, otettu muutama laukannosto välissä ja ajattelin, että nyt tämä viimeinen pääty-ympyrä hyvin, suunnan vaihto ja loppu verkka.
 Aape möhli. Se siirtyi raville, vaihtoi laukan ja lähti kaahottamaan. Jarrua ja uusi nosto. Nostot kyllä onnistui todella hyvin paria lukuun ottamatta. Sanoin Aapelle, että nyt yksi kierros hyvin ja sitten riittää. Sille jäi vähän kaahotusvaihde silmään, joten meni aikansa sen tasaamiseen, jottei juuri tehnyt tuota, että heittää raville ja vaihtaa laukan sille itselleen helpompaan ja menee. Lopulta ja suht pian onnistuttiin todella hyvin ja sitä ennen oli alla pari aika hyvää kierrosta.
 Annoin Aapen venyttää hetken kaulaa ja kävellä oikeaan kierroksen. Otettiin laukannosto ja sitten tehtiin taas pääty-ympyröitä. Tänään vasen laukka rullasi todella hyvin ja olikin huomattavasti tätä oikeaa laukkaa parempaa, mutta oikeakin laukka siitä sitten vähän vetristyi.
 Otettiin loppuravit, joissa Aape oli kyllä varsin veltto! Oikeasti, hyvä jotten olisi voinut kuvitella sen valuvan kuin vesi hiekkakerroksen läpi. Se kompuroi ja meni ihan lörpynlörpyn tökstökstöö ja kun antoi pohkee, napautti raipalla, maiskutti tms. tuli ehkä kaksi vähän jämerämpää askelta ja taas veltto Aape. Se kompuroi sitten aika paljon ja jouduin melkein ihan suutahtamaan, jotta saatiin poniin vähän ryhtiä. Toiseenkiin suuntaan ravia ja sitten käveltiin.
 Tänään kyllä jäi hyvä mieli! Näin jälkikäteen aatellen tosi hyvä mieli! Kuvia en nyt enää tähän aikaan jaksa ladata ja tiedän, että tälläinen pitkä teksti ilman kuvia on kuolettavan tylsä, mutta ketäänhän ei ole näitä tekstejä pakotettu lukemaan! ;)

HUOMHUOMHUOM! lisä plussaa Aapelle! Kaikki laukannostot yhtä lukuun ottamatta suoritettiin tänään käynnistä ja oli kyllä niin hienoja nostoja välillä, että!! 

Luottamus

 Se on asia jota tarvitaan kaikessa. Se on asia, jota me molemmat, Aape sekä minä tarvitsisimme enemmän toisiimme. Myönnän, että luottamus silloin vähän kärsi, kun Aape vei minua tuola alapellolla lujaa ja taisteltiin se pari tuntia. Syy ei ole koskaan pelkästään hevosen. Kukaan ei tappele yksinään. Myönnän myös, että tuon kyseisen kerran jälkeen olen saattanut todella paljon herkemmin harkita olympiaa, lyhentänyt jalustimia aika herkästi, tms.
 Joka tapauksessa. Eilen olin lähdössä soittotunnin jälkeen ratsastamaan, otin Aapen, hoidin normaalisti tms. Sitten rupesin miettimään, että onko mitään järkeä, kun oli kiire, että lähden ratsastamaan, ratsastan hätäisesti, mistään ei kenties tule mitään, ja jää vain huono kerta alle. Päädyin lopputulokseen ei. Harjailin ja rapsuttelin Aapea ja annoin sille namia. Mikäs siinä, veikkaan, että Aape ainakin tykkäsi. Olin vielä ponien kanssa laitumella.
 Meidän koulukisojen jälkeen, minulla on ollut oikeasti pienimuotoinen koulubuumi päällä. Ennen olin sitä mieltä, että kouluratsastus on toki todella tärkeää (kaiken perusta, kuultu on ja tiedetään), mutta todella tylsää. Mielikuva muuttui, kun tuli oikeasti ensimmäinen kunnon "tavoite. Nykyään se on mukavaa ja täsmällistä, tms.
 Harkitsin turvaliivin laittoa vakaasti eilisen vapaapäivän vuoksi, mutta koska haluan oikeasti keskittyä istuntaani, kun koulusatulalla menen, joten liivi jäi satulahuoneeseen. Sen sijaan tänään oli kaiken varalta olympia - onneksi.
 Mentiin pellolle ja alettiin verkkailemaan ihan normaalisti. Käveltiin ja tehtiin voltteja. Aape  tuntui tosi kivalta! Lähdettiin ravailemaan ensin keventäen ja myöhemmin sitten harjoitusravissa.
 Aape toimi kuin enkeli ja tehtiin voltteja milloin mihinkin. Ajattelin, että jos nyt yksi hyvä kierros ja sitten suunnan vaihto, mutta Aape meni niin hienosti, että totesin olevani uudestaan ja uudestaan samassa vaikeimmassa nurkassa, joka lopulta meni todella hyvin. Todellakin tuli ravattua paljon ja saatiin se yksi vaikein nurkkakin toimimaan. Aluksi Aape yritti aina lähteä pää ylhäällä rynnimään pois alta, mutta lopulta meni nätisti.
 Vaihdettiin suunta ja ravailtiin voltteineen. Hetki meni sen sopivan tahdin löytämiseen, mutta sieltä se lopulta löytyi taas.
 Ravattiin taas vasuriin ja otettiin ihan suoralla laukannosto. Maailman hienoin laukannosto vasempaan kierrokseen ja miten rullaava ja hyvä laukka! Olin jo aivan innoissani! Mentiin ensimmäinen kierros ja sitten alkoi se paskaduuni. Aape heitti ravurin raville, pää ylös ja nelijalka jarrutus. Yritettiin jatkaa, mutta sitten Aapella alkoi taas on/off vaihde. Se joko teki nelijalkajarrutuksen pää ylhäällä ja riuhtoi tai ampui täyttä laukkaa pois alta.
 Alku oli niin, niiiiiiin lupaava, että suututti aivan sika paljon! Taisteltiin sen pirun laukan kanssa kauan. Tai se ainakin tuntui ikuisuudelta. Luovuttaminenhan ei minulle sovi, joten jatkettiin ihan loppuun saakka. Meinasi kyllä usko loppua ihan täysin. Siinä vaiheessa, kun sain Aapen laukkaamaan kokonaisen kierroksen olin jo lähes valmis tuulettelemaan. Tehtiin pääty-ympyröitä ja oli niitä hyviäkin pätkiä, mutta sitten se oli aina yksi tietty kohta... Jos Aape ei saanut ampaista se veti liinat kiinni pää ylhäällä. Maailman ärsyttävintä!
 Halusin yhden kierroksen sujuvan hyvin pääty-ympyröineen! Olin jo ihan onnessani kun se oli onnistumassa, mutta viimeisellä sivulla Aape otti tuon tämän päivän perus tempauksensa. Työstö jatkui ja lopulta kun onnistuttiin vaihdettiin suunta ja käveltiin hetki. Oikeaan suuntaan sitten ei oikeastaan ollut mitään muuta ongelmaa kuin vauhti.
 Kun saatiin laukka pois alta, olin jo ihan wihiii, enää ei oo mitään ongelmia. Aape oli varsin väsähtäneen oloinen jo, ja ravasi ekan puoli kierrosta ihan nätisti, mutta sitten Aape rupasi ravailemaan pää ylhäällä lujaa ja vammasesti. Käveltiin hetki ja täytyy sanoa, että hetken aikaa kysyin hiljaa mielessäni "Miksi, miksi Aape aina jumpittaa minulla? Miksi se menee kaikilla muilla, Reetalla, pikku kakaroilla, muilla tutuilla, kuin unelma, ei paina kädelle, tms? Olenko vain kerta kaikkiaan niin paska ratsastamaan?" Täytyy vaan yrittää uskoa itseensäkkin.
 Jatkettiin ja eihän se hyvin mennyt. Kunhan nyt edes saatiin loppuverkka. Ärsytti, ärsytti ja ärsytti. Ja ärsyttää edelleen! Täytyy myöntää, että kateellisena luen joidenkin hevosihmisten blogeja, kun he vain aina hehkuttavat onnistumisiaan. Välillä tuntuu, että tämä blogi on koottu vain näistä epäonnistumisista. No ei. Ei nyt enää yhtää enempää tälläistä angstailua! Ottaa aikansa, ja tiedän niin monta, joilla on mennyt yli vuosikin, että on ruvennut oikeasti synkkaamaan täysin. En väitä, meillä kyllä Aapen kanssa synkkaa ja muutenkin ratsastuksen jälkeen oli todella mukavaa vain rapsutella, höpötellä ja syöttää Aapelle nameja. Aape oli kyllä niin lutu, kun painoi päätään syliin, ikään kuin lohduttaakseen, kun kieltämättä ei fiilikset missään taivaissa taaskaan ollut. Kuitenkin lopulta tuli tosi hyvä mieli, hetken ihan vain heppojen kanssa oleskelun jälkeen. :)
 Huomenna ehkä jotain rennompaa!

LutuAape ♥

Aasi-Aape vauhdissa oinkoink

 Tänään. Tänään oli ehkä elämäni vammaisin, si suinkaan paskin, vaan nimenomaan vammaisin ratsastuskerta. 
 Eilen en tuon selkäni kanssa vielä uskaltautunut selkään olleskaan ja sitten jäinkin vähän Ikaalisiin pyörimään koulun jälkeen Emmin kanssa. Illalla kävin vielä hepat kattomassa ja rapsuttelemassa.
 Tänään sitten olin ajatellut ottaa "pehmeän" ja rauhallisen laskun jälleen ratsastukseen tuon kuumetautini ja ennen kaikkea selkäni vuoksi. Ja paaskat. Aapen sisin tarkoitus olisi varmaan ollut vammauttaa minut lopullisesti ja viettää "leppoisat" eläkepäivät hullun kakaramaisen Leoponin seurassa. No ei nyt sentään! :) 
 No, tämä päivä oli oikeasti täysin kirottu. Aamulla puhelin rupesikenkkuilemaan ja nyt siinä ei oikeastaan toimi mikään, juuri ja juuri ne tärkeimmät eli soitto ja viestin lähetys silloin tällöin. Miten voin elää ilman Whatsappia?! Joo siis siitä katosi kokonaan, joku pirun mobiilidata ja muutenkin aivan seko. 
 Koulupäivä meni ihan kivasti ja bussimatka oli ihan mukava, lukuunottamatta puhelinprobleemostani, minkä kanssa taistelin. Kun olin tulossa taksilla pysäkiltä kotiin, tiellä oli joku pirun kantojensilpomisrekka keskellä tietä. Siinä seistiin ja venattiin. Kun pääsin kotiin söin ja lähdin tallille ja olin kerrankin oikeasti ajoissa! Jee! Jee! Jee! Ajattelin, että vihdoin on se päivä, kun oikeasti kerkeän tekemään nuo pirun läksyt ajatuksella tms.
 Hain isälle lehmät kuten normaalistikkin ja eikö juuri tänään toiset puskeneet yhden lehmän läpi aidoista. Siinä meni oma aikansa. Olin viemässä hevosille laitumelle vettä, kun pihaan pöllähti yksi perhe. Ärrrh. Jag gillar inte! Siinä he varmaan tunnin verran pällistelivät poneja, lehmiä, poneja, lehmiä. Töykeänä jatkoin vedenkantoa ja tein kaikki hommat mitä siinä pystyin. Laitoin heppojen ruuat turpoamaan, satulahuoneeseen, mahdollisimman turvalliseen(ko?) paikkaan ponilta. 
 Otin Aapen, harjasin sen, putsailin kaviot, ym perusjutut. Satula selkään ja sitten laitoin kuolaimettomat suitset. Tähän hetkeen saakka olin vielä hyvällä päällä. Laitoin kypärää päähän ja tähän päivään saakka Aape on aina saanut hillua vapaana sen aikaa. Nyt herra päätti lähteä vähän tutkiskelemaan maailmaa. Sain kuitenkin Aapen ihan hyvin kiinni. 
 En löytänyt perusraippaani mistään, en mistään! Ärrrhhh....... Täytyi tyytyä sitten tuohon paksumpaan, mistä en niin paljoa tykkää. Oltiin lähdössä ja sitten huomasin, että Leo oli taas tullut aidoista ja kiitänyt satulahuoneeseen mussuttamaan ruokia. Äkkikääntyminen, Aape koki tilaisuuden ja lähti. Hoidin ensin Leon, koska Aape pyyhälsi kovaa vauhtia minusta pois päin. Leo takaisin aitaan ja satulahuoneen ovi lukkoon! 
 Aape sitten sain jahdata hetken ja herra juoksi itsensä jo ihan lämpöiseksi. Kiristin vyön ja kipusin selkään. Päästiin omalle tielle kun maitoauto tuli. Sekin piru vielä. Tiehaarassa mietin kaikkea ilkeää mielessäni, miten pehmentäisin ja kirjottaisin mukavasti tänne blogiin. Ajattelin, että Aape kuitenkin menee niin kivasti tuolla metsätiellä, etten edes muista näitä alun pikku probleemia. 
 Olin kuitenkin sen verran kiukkuisella päällä, että tänään ei totta tosiaan laiskoteltu ja lönkötelty, vaan liikuttiin tahdikkaasti eteen päin. 
 Päästiin kääntöympyräreitin metsätielle ja Aape oli ihan sairaan tahmea. Kannustin sitä eteen päin, mutta hyvä jottei se vaan surrannut paikallaan. Mutkan takaa sitten ilmestyikin metsäkone, joka oli tosin jo lopettanut työnsä tältä päivältä. 
 Ruvettiin laukkailemaan ja Aape tuuppasi koko ajan vasenta laukkaa. Muuten mulle todella ok, mutta halusin, että menee suoraan. Laukattiin vasenta laukkaa pää kenossa oikealle. Yritin saada oikeaa laukkaa nousemaan ja tuli vasenta ja sitten kun pyysin vasenta tuli oikea. This is so awesome! I like! 
 Sitten alkoi hullu rynniminen. Jarrut pelasi kyllä ihan sika hyvin kuolaimettomilla, mutta Aape otti asenteen, että joko täysiä tai ei ollenkaan. Se painoi menemään sen minkä kintuistaan pääsi ja jos sitä pidätti se heitti nelijalkajarrutuksen kehiin. Jossain vaiheessa, kun Aape kiskaisi vastaan napsahti vasen ohja. Siinä sitten vaan harjasta kiinni, pyrräämistä (mitä se on?! :D) ja sitten kertakaikkiaan kurottauduin kaulaa pitkin lenkkiin kiinni ja sain pysähtymään. Sidoin parhaani mukaan ohjan kiinni lenkkiin ja se vaikutti pitävältä. Rynniminen jatkui.
 Loppujen lopuksi minua ei olisi enää voinut yhtään vähempää kiinnostaa miten se menee, kunhan pysyn kyydissä ja pääsen kotiin. Ohja aukesi solmusta vielä kerran. Käännyttiin monta kertaa takaisinkin ja otettiin uusiksi, mutta kerta kaikkiaan ei tullut vaan yhtään mitään. 
 Loppumatkasta käännyttiin samassa kohdassa vähintään viisi kertaa takaisin ja yritettiin, mutta ilman minkään sorttista tulosta. 
 Ei vaan enää jaksanut sitten enää. Lähdettiin kotiin päin ja yht äkkiä aivan loppumatkasta Aape alkoi tuntua epäpuhtaalta. Ravissa oli ihan mahdoton keventää ja sitten käveltiin kotiin. Ei se herra sitten normaalisti kävellyt. Vasen takajalka ei noussut ollenkaan ja oikeasta se syy sitten selvisikin, kuten arvelin. Kaviossa oli ihan sairaan iso kivi, joka painoi  sädettä. Se pois ja kaikki oli taas kunnossa. Aape pääsi sitten takaisin noiden minien luokse syömään.
 Josko huomenna paremmin?

ahneella on paskanen loppu

 Viime yönä tuli nukuttua 5 tuntia, koska en saanut selkäni kanssa kunnon asentoa.. Heräsin kuuden jälkeen ja eipä kivutonta asentoa löytänyt. Jätte bra! Lämpöäkin vielä vähän oli ja selkä tosiaan niin pirun kipeä.
 Oltiin Reetan kanssa sovittu, että Reetta tulee tänään ja mennään maastoilemaan yhdessä vähän pidemmälle, mutta Reetta sitten saikin ratsastaa molemmat ponit.
 Reetta lähti maastoilemaan ilman satulaa. Kun Reetta oli ollut about 30 min poissa, Tero kysyi mihin Reetta lähti ratsastamaan Aapen kanssa. Metsätielle, miten niin? Ihanaa. Tänään oli hirvimiehet alkaneet syksyn hirvijahteja varten juoksuttamaan koiriaan jo metsässä. Reetalle viestiä, onko vielä ollenkaan hengissä. Lopulta tuli viestiä ja pian sen jälkeen Reetta ja Aape.

 Kuulemma oli mennyt hyvin. Reetta oli kerran joutunut jalkautumaan, kun mutkan takaa oli tullut kaksi polkupyöräilijää ja perään auto, Aape ruvennut steppaamaan ja jotta pahemmalta episodilta vältyttiin, Reetta tosiaan kipusi ajoissa pois kyydistä. Näppäränä hän kipusi takaisin kyytiin ja matka jatkui kuulemma ilman muita ongelmia. He kiersivät haaskanlenkin.

 Sitten oli seuraavana poniini nimeltä Leo. Ahneella tosiaan on paskanen loppu. Eilen illalla jätin heppojen ruuat turpoamaan tallin edustalle ja Leo oli huomannut ne uudesta laitumestaan. Leo oli tullut aidan alitse ja syönyt kaiken minkä jaksoi. Aapen kippoon oli jäänyt vielä hiukan pellavaista. Herra oli hieman kuralla...
 No sitten lähdettiin. Reetta ratsasti ensin vähän pihassa, ja Leo meni oikeasti tosi hienosti. Siirryttiin ravailemaan ja laukkaamaan tietä ees taas ja lopulta päädyttiin viereiselle pellolle. Tuo poni kyllä oikeasti oppii ihan sika nopeasti. Nyt se osaa jo tehdä voltteja ihan nätisti, ravata ja laukkapohkeet!

 Käytiin lopuksi omenapuun alla omenavarkaissa ja vietiin Aapelle ja Memmullekkin jonkin verran.

Tulevaisuuden lupaus(ko?) :D

Se entinen kamala rodeoponi

homma hoidettu

 Tänään tosiaan oli tuo meidän kuljetustyömme. Ensin askartelin kärryihin taakse isolla tekstin Mikapikaexpress. Hain Aapen hyvissä ajoin ja valjastin sen. Luulin, että minulla on kiire, ja katsoin, että huhheijaa. Valjastin Aapen vartissa ja olin varannut aikaa 45 min.. Ohhoh.

 Kärryjen laitto kesti toki hetken, mutta oltiin kyllä vähän liiankin hyvissä ajoin. Lähdin sitten käymään kääntöympyrä lenkin ja täytyy sanoa, että se vähän jopa toi ehkä vähän varmuutta, kun sai tuntumaa tästä päivästä. Aape oli kyllä tosi hyvän oloinen! Onneksi sielä käytiin ensin, nimittäin lukkosolmuni alkoi purkautumaan. Pysähdys ja vedin uusiksi sen kiinni. Aape onneksi pysyi rauhallisena paikallaan ja oltiin metsätiellä.
 Lähdin käpöttelemään määränpäätä kohti ja soitin äitille. Äiti oli inan myöhässä, joten soitin yhdelle tutulle ja kieppasin hänen pihan kautta. Seisoskeltiin siinä hetki, äiti tuli ja matka jatkui. Sitten alkoi elämäni pisimmät 2 kilometriä. Ihan hyvin nekin meni. Aluksi tuli pari ihmistä autoilla ihan suht rauhassa, mutta tuli myös niitä jotain mökkiläisidiootteja jotka ei joko hidastanut, tai painoi meidän kohdalla kaasun pohjaan.
 Päästiin asfaltti tieosuus määräänpäähämme paloasemalle. Ei keritty siinä oleen kuin ehkä minuutti, kun synttärisankaria jo tuotiin paksu pipo silmillä. Aape hirnahteli ja Marian hepat vastasi. Mika (synttärisankari) tosiaan oli "sokeana" ja ihan pihalla maailman menosta. Häntä oli kieputeltu autolla ympäriinsä. Nainen, joka häntä toi, talutti Mikan kärryjen viereen ja sanoi kaikessa yksinkertaisuudessaan "istu". "No mihin mää ny tässä istun?!" oli vastaus. Siihen sitten Mika pyllähti ja tunnusteli. Ensimmäisenä hän sitten tarrasi minua polveen. "Kuka tää on?" "Kaveri". Hahah. Oltiin sovittu, että minä olen koko ajan hipihiljaa, kunnes saavutaan synttäripaikalle. Laitettiin sankari tukevaan asentoon pitämään kiinni ja lähdettiin matkaan.
 Kyllä jotkut katsoi pitkään, että mitäs pirua, kun aluksikin hevonen menee kärryjen kanssa, kyydissä nuori tyttö + iso mies huomiotakissa, paksu pipo silmillä ja tummat silmälasit vielä pipon päällä.. :D
 Koska mitään maisemien katselu kokemusta Mika ei voinut saada, en säälinyt vauhdissa ja ravattiin välillä aika reippaastikkin. Toki oli lönköttelyäkin, mutta ravissa pääsääntöisesti meidän 3:n kilometrin taival mentiin.

 Tultiin juhlapaikalle ja pysähdyttiin. "Loppuko bensa" Mika kysyi. Joku avasi skumppa pulloa. Korkki oli tosi tiukassa ja sitten pamahti aika voimalla pois. Aape säpsähti hiukan, muttei liikkunut ollenkaan. "Mitäs vittua?" oli synttärisankarin kommentti. Skumppaa lasiin ja pipo pois. Aluksi Mika katsoi ihan hämmentyneenä ympärilleen, sitten minua ja sitten tuli isolta mieheltä itku. Tuli kyllä hyvä mieli, kun oikeasti tunsi onnistuneensa. Mika siis ei tosiaan ollut aavistanut mitään juhlia. Hänen äitipuolensa kiitteli todella paljon ja sanoi, ettei ole nähnyt koskaan ennen Mikan itkeneen. "kärryaskartelut" saivat kiitosta ja meitä kyllä kuvattiin ihan kiitettävästi! Toivottavasti oli oikein hyvä 40v päivä. :)
 Sitten tultiin kotiin ja ravailtiin paloasemalle 3 kilometriä aika pitkälti kokonaan ihan hyvää vauhtia. Saatiin ihan hikeäkin pintaan. Äiti odotti siellä ja tarjosi Aapelle vettä. Ei se juonut, mutta puklasi vettä äitin päälle. Heheh! Sitten asfaltti osuus Mikan äitipuolen ja oman äidin välissä. Oli kyllä ihan turvallinen olo!
 Hiekkatiellä ei sitten enää mitään jännitystä ollutkaan ja kun äiti vielä vaihtoi pari sanaa Mikan äitipuolen kanssa, minä jatkoin jo matkaani Aapen kanssa kotiin. Aape oli saanut aika rutkastikkin kehuja ja kuulemma ollut todella komea! ;)
 Pesin Aapen vielä sienellä ja vedellä + linimenttasin sen jalat. Lopuksi ponit saivat taas vaihtaa isooooon isoon laitumeen, jossa on taas paljon syötävää. Loppujen lopuksi sain itsekkin olla hieromassa linimenttiä omaan selkääni, kun naksautin sen tehdessäni heppojen iltaruokia... 

voihan räkä soikoon

 Eilen Reetta tuli sitten ratsastamaan Aapella. Eilen aamulla minulla itsellä oli n. puoli astetta kuumetta, mutta ei muuta kun vähän buranaa naamaan ja menoksi.
 Iltapäivällä alkoi olemaan jo suht hyvä olo, eikä kurkkuunkaan sattunut. Reetta ratsasti hyvät alkuverkat volttien ja pohkeenväistöjen kera. Reetta kokeili myös askeleen pidennyksiä, keskiravia, tms.
 Laukka oli aluksi aika kamalannäköistä ja nelitahtista, mutta vertyi tosihyvin ja alkoi lopulta rullaamaankin. Reetta ratsasteli myös lopussa ilman jalustimia. Omaan silmään jälleen Reetan ja Aapen meno näytti tosi hyvältä!

 Itse minun ei pitänyt ollenkaan eilen ratsastaa, mutta sitten päätettiin ottaa Leokin ja kun olo ei hassumpi ollut minä hyppäsin Aapen selkään ilman satulaa.
 Leo toimi ihan mahtavasti ja oli kyllä tosi mukavaa. Leo se kerran jumitti, mutta lähti lopulta raipan napautuksesta. Ravaaminen kaikki onnistui. Kun päästiin metsätielle, päätettiin kokeilla laukkaa ja herranje! Leo oppi tuolla reissulla laukkapohkeet. Kokeiltiin myös hiffaako se ne ilman, että mennään Aapen kanssa edellä ja sehän onnistui. Käytiin vielä oikealle haarautuvalla mäkireitillä ja kyllä voin sanoa, että oli tosi mukavaa.

 Illalla se sitten kostautui. Loppumatkasta meidän ratsastusreissulla jo huomasin, että ääni ei aina tullut, kurkkuun koski, tms. Illemmalla nousi ihan kunnon kuume ja oli tosi tokkurainen olo. Yöllä jossain vaiheessa heräsin ja olin aivan tuli kuuma. Kävin vessassa ja huippasi ihan kiitettävästi, eikä kaatuminenkaan kaukana ollut. Huhhuh. Aamulla kuitenkaan ei ollut paljoa kuumetta ja olo oli ihan suht ok, joten lähdin kouluun, koska perjantaisin meillä on vain lukuaineita.
 Nyt on sitten pää täynnä räkää, kuumetta ja kurkku kipeä. No huomenna jos makaa puoli päivää sängyn pohjalla ja juo mehua niin pirusti, että selviäisi jotenkin sen meidän reissun. Nyt kyllä ärsyttää, koska tänään olisi ollut aika tärkeä Aapen liikutus, mutta tämä on oikeasti niin tätä mun tuuria. Ei olisi koskaan pitänyt mihinkään tuollaiseen luvata, kun tietä mun tuurin. Shiiiit. No josko tää nyt tästä.. Tai sitten ei. No jälleen toivotaan parasta, pelätään pahinta. :)