Maastoilua, maastoilua. Se senkun jatkuu. Blogini on tällä hetkellä varmaan maailman tylsintä luettavaa - mutta se ei tarkoita, että meidän arkemme olisi niin tylsää. :p
 Joka tapauksessa ollaan edelleen maastoiltu. Ja oikein hyvin on mennytkin., lukuunottamatta tämän päivän pikku vahinkoa.

 Tänään lähdettiin aamulla ajoissa ennen päivän polttavaa paahdetta ratsastamaan. Oli aivan mahtavaa. Aamuaurinko ja metsän viileät varjot rauhaisissa maisemissa. Aape oli ravissa ihanan reipas, eikä tarvinnut koko ajan hoputtaa eteenpäin.
 Kun laukka nousi, en ollut uskoa. Laukka rullasi todella, todella hyvin. Aape ei kaahottanut ja oli todella hyvin kuulolla hyvin pyörivän ja sopivasti eteenpäin menevän laukkansa kanssa.
 Matka juttui tavalliseen tapaan, paitsi, että olin onneni kukkuloilla Aapen niin kovin hyvin liikkuvasta askelluksesta. 
 Kääntöympyräkin laukattiin ongelmitta ja mielessäni lähes ylistin Aapea. Jatkettiin matkaa. Sitten tuli meidän suora, tasainen laukkapätkä, jossa usein saatoimme revitellä. Tänään kuitenkin jatkettiin hyvää ja tasaista tahtia, kun se sujui niin kovin hyvin.

 En oikein sitten edes tiedä mitä tapahtui. Aape sekosi jalkoihinsa, tai jotain sinne päin..? Mielikuvina on vain Aapen niska sukeltamassa maata kohden ja itse kimposin aika voimalla oikean kautta olkapää, sitten pää ja selkä edellä maahan ja siitä kierien. Välillä silmissä vilahti metsä, välillä taivas ja taisin ohjasta ja Aapen jalastakin nähdä vilauksen. Kierittyäni ja päätäni selvitettyä keräilin itseni ojanreunalta/ojasta. Olkapäätä poltti ja selkään sattui vähän. Ei kuitenkaan mitenkään niin merkittävästi, ettenkö olisi pystynyt Aapen luo kiiruhtamaan.
 En ole varmaan koskaan, ikinä säikähtänyt yhtä paljoa. Aape seisoi tiellä ja katsoi minua sympaattisilla silmillään. Turpa verillä. Kipitin Aapen luo ja hetken vain painauduin sen kaulaa vasten. Sitten tutkailin hetken turpaa, joka oli aivan raapaleilla, mutta verta ei tullut kuitenkaan kovin paljoa. Sitten tarkistin, ettei Aape ontunut. Jaloissa ei onneksi ollut mitään, pienen pieni, lähes mitäänsanomaton naarmu toisessa etujalassa.
 Hetken aikaa vain silittelin Aapea ja otin vähän lukua, kun päätä jomotti ja vihloi jonkin verran. Kipusin takaisin satulaan ja lähdettiin kävellen taittamaan matkaa kotia kohti.
 Otettiin yksi ravipätkä ja Aape tuntui ihan ok:lta. Käveltiin kuitenkin muuten koko matka kotiin. Oli aika hysteerinen fiilis. Luojan kiitos ei sattunut kummallekaan mitään pahemmin.
 Kotiin päästyä putsailin Aapen turvan. Tarvii nyt vain huolella pitää puhtaana, että paranisi hyvin.
 Omakin päänsärky lähti parissa tunnissa. Vasta vaatteita vaihtaessani tajusin, mikä tuuri itselläni oli siinä suhteen, etten muista koska viimeksi olisin ratsastanut t-paidalla. Minulla on ollut koko kesän aina toppi päällä, mutta juuri tänä aamuna kaikki topit olivat pyykissä. Voin vain kuvitella miten raadeltu olkapääni olisi, jos olisi ollut toppi, kun pieni reikä ja useita pikku naarmuja tuli hihankin läpi.
 Selvittiin säikähdyksellä ja vahinkoja sattuu. Tästä taas jatketaan.