lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 Taas on aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta, ja en oikein tiedä mistä aloittaisin.
 Aluksikin kaikki on sujunut oikein hyvin ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen putteseeni! On oikeasti harmittanut, etten ole kerinnyt istahtamaan koneelle naputtelemaan tänne kuulumisia useammin, koska on ollut niin paljon positiivista!
 Tänä aikana ollaan pitkälti liikuskeltu tuossa kentällä, mutta maastojakin on vaihtelun vuoksi käyty kuluttamassa. Aape on ollut oikein reipas, mutta myös todella kuuliainen!
 Tästä kuuliaisuudesta esimerkkinä, että olin ollut kipeänä ja Aapella oli ollut alla ainakin 5 vapaapäivää ja lähdin ratsastamaan tarkoituksenani vain vähän viedä enimpiä energioita käynti- ja raviharjoituksilla ilman satulaa.
 Loppujen lopuksi kaikki sujuikin sen verran hyvin, että tuona päivänä laukkailtiinkin ihan kunnolla ilman mitään ongelmia. Huomasi, että virtaa oli ja jonkin aikaa ravattua huomasi, että Aape alkoi odottaa laukkaamista. Kuitenkin kaikki turhanpäiväiset teputukset ja kaahotukset olivat poissa. Jeejee!
 Sitten täytyy erikseen kertoa eilisestä kun hemputeltiin tuossa kentällä. Aape oli oikeasti aivan super kiva! Tietysti jotain pikku jumpittelua, kuten oikomista, mutta ei oikeastaan mitään sen suurempaa. Avut menivät helposti läpi ja Aape oli hienosti kuulolla.
 Käynti ja ravia työstettiin volttien kera. Kun siirryttiin laukkaan, laukattiin aluksi vain uria pitkin. Keskityttiin kulmiin ja se sujuikin ihan hyvin. Sitten rupesin lisäämään pitkän sivun keskelle laukkaympyrän ja uskokaa tai älkää, se meni paremmin kuin hyvin! Laukattiin ja laukattiin, koska se oli niin kovin kivaa ja sujuikin vielä hyvin! Laukka rullasikin ihan hyvin molempiin suuntiin.
 Tänään juoksutin Aapea. Rakensin jo valmiiksi esteen Apsia varten. Käytiin ensin kaikki askellajit rauhassa läpi ilman estettä, jotta lihakset lämpisivät kunnolla ja sitten siirryttiin hiljalleen esteen luo. Kun Aape hiffasi jutun juonen, se porskutti korvat pystyssä ja hyppi kyllä ihan hyvin. Nyt olisi tarkoitus jossain vaiheessa ottaa Aapen kanssa yhdessä esteitä, mutta edellisestä kerrasta oli sen verran aikaa, että ajattelin ensin aloitella tällä juoksutus mallilla.
 Toki paljon muutakin on käynyt, mutta tässä jotain ihan huippuhetki poimintoja tältä ajalta. :)
 Kuvailu on nyt jäänyt tämän harmaan ja kuraisten kelien vuoksia.. Pari kuvaa kuitenkin siltä joltain ihanalta päivältä, kun maassa oli luntakin.
 Meinasin aivan unohtaa, kun oli niin paljon kaikkea mukavaa kirjotettavaa, että meillä tuli tänään Aapen kanssa tasan kaksi vuotta yhteistä taivalta täyteen! Vastoinkäymisiä on ollut, mutta niin paljon hyviä ja hienoja hetkiä, selviytymisiä, onnistumisia, ettei sanoin voi kuvailla! Maailman paras putte, mitä tyttö voi toivoa! ♥

 photo 031_zpsb3d4402b.jpg

 photo 018_zpsde5a7db1.jpg

 Ja sitten kaiken viimeiseksi oikein hyvää itsenäisyyspäivää! Sotaveteraaneja ja tietysti myös suomenhevosia kunnioittaen kuittaan tämän postauksen!


http://files.kotisivukone.com/lamminkoski.edustaa.com/hevoset_rintamalla.jpg

2 kommenttia: