lauantai 3. toukokuuta 2014

superapsi

 Tänään oli varsin mielenkiintoinen päivä kelin puolesta. Tänäänkin paistoi aurinko, mutta aamupäivästä tuli taas aivan kaatamalla rakeita. Sen lisäksi satoi vielä samanaikaisesti lunta ja räntää.


 Sen lisäksi tänään oli vielä päivä, ettei oikein olisi jaksanut tehdä mitään. Päätinkin jo, etten mene ratsastamaan, koska 3.5 astetta vain lämmintä ja siihen päälle hyytävä (pohjois?)tuuli.
 Illalla kuitenkin navetassa ollessani (isällä oikean käden jänteessä joku pirun tulehdus) rupesin ajattelemaan, että niin.. miksi en menisi ratsastamaan? Aape kuitenkin kerää sen verran virtaa aina silloin tällöin vapaista, että miksi jättäisin ratsastamatta, kun en edes ollut ollut koulussa tai missään.
 Navetan jälkeen sitten lähdinkin ratsastamaan. Ja onneksi lähdin!  Mentiin pellolle vähän tuuppailemaan koulua.
 Aape oli jälleen ihan mahtava! Kaikki avut meni aika helposti läpi ja jo heti käynnistä lähtien Aape taivutti itseään todella hyvin niin kulmissa kuin volteilla.
 Ravissa oli tasainen ja hyvin alleen polkeva tempo. Aape meni todella hienosti - kaikinpuolin. Missään ei tuntunut olevan mitään ongelmaa. Koko ajan oli hyvä tuntuma ja Aape piti päänsäkin omasta mielestäni todella hyvässä linjassa, vaikkei nyt kaula rullalla mennytkään.
 Laukannosto. Se pelkästään jo tuotti sellaisen vau-reaktion. Ja siihen päälle vielä laukka. Laukka, joka rullasi ihan superhyvin ja heppa, joka laukkasi tänään hyvällä temmolla, kuunteli pidätteet + muut avut hienosti, laukkasi kulmat ja kaarteet hyvin, jnejne..!
 Molempiin kierroksiin otettiin useita kierroksia laukkaa, mutta lopetettiin kuitenkin vielä, kun oli hyvä fiilis - molemmilla.
 Annoin Aapen kävellä kierroksen aivan pitkin ohjin, koska meni niin hienosti. Sitten loppuravit, joissa Aape muutes liikkui todella rennosti ja ilmavasti.
 Sitten käveltiin loppukäynnit rauhakseltaan. Superponny!

Nappasin muutes eilen ensimmäisen kuvan Aapesta, kun se haukottelee! ;) Haukotellut herra
on ennenkin minun aikana (ja paljon), mutta koskaan ei ole ollut puhelin tai kamera hyvin hollilla.

2 kommenttia: