maanantai 21. huhtikuuta 2014

 Heipsuliveei!

 Tänään mentiin tutkailemaan Apsin kanssa peltoja. Olisin oikeasti kuvitellut, että pellot olisivat kuivat, kun koko maa muuten on niin kovin kuivan oloinen ja ollut näin lämmin. Tänäänkin varjossa 16.5 astetta! ♥
 Noo, käytiin kurkistamassa muutama tasainen pelto, mutta vallitettavasti kaikki olivat ihan liian märkiä ja pehmeitä. Olin ihan henkisesti varautunut kovaan peltorääkkiin..
 Mentiin hetkeksi pyörimään tuohon kentänpohjalle. Käveltiin ja ravailtiin ja tehtiin voltteja. Kentänpohja on edelleen sen verran vaiheessa, että paljoa muuta siinä ei pysty tekemäänkään.
 Lähdettiin sitten vielä maastoilemaan. Haaskanlenkki oli eilenkin niin kiva, että lähdettiin sinne tänäänkin.
 Mentiin aika pitkälti samaanmalliin kuin eilen. Ravailtiin hyvät alku- ja loppuravit ja metsätie osuus oikeastaan laukattiin kokonaan ja Aape oli niin super! Laukannostot olivat todella hyviä ja laukka oli niin mahtavaa! Uuujea! 8)
  Lisäksi keli oli niiin ihana! Vaikka oli vain puolipitkillä hioilla varustettu t-paita ja ohut huppari, tuli kuuma. Nähtiin myös vuoden ensimmäinen käärme ja hyttyset sun muut öttiäisetkin on tänne löytäneet. Kyllä se kesä sieltä tulee! Hepatkin on jo useampana päivänä loikoilleet yhdessä aitauksessa ja paistatellut päivää. Eilen yritin kameran kanssa hiippailla hiljaa, mutta en saanut kuvia. Ikkunasta kuitenkin on päässyt noiden loikoiluja seurailemaan.

 photo 029_zpsd6cc7ec5.jpg

 photo 048_zpsd841c88a.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti