sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

kurarallia

 Tänään lähdettiin pellolle ratsastelemaan molempien ponien voimin. Päästin Leon juoksentelemaan vapaana ja mentiin sitten suoralle ja tasaiselle pellolle.
 Käveltiin tuo piiitkä pelto pariin kertoon päästä päähän ja sitten ravattiin muutamaan kertaan. Aape oli jo heti suht energinen, vaikka Leo vielä käyskenteli muilla mailla yrittäen nyppiä pienimmätkin vihreät. Parin viimeisen ravi kerran aikana Leokin alkoi jo juoksennella mukana.
 Nostettiin laukka ja tsiisus sentään, miten lujaa nuo menivät! Aapella oli alusta saakka todella vahva kilpailuvietti ja Leo kyllä antoi ihan kunnon vastuksen, kun täysillä päästeli. Aapekin kyllä antoi painattaa. Olympiat olisi ollut ihan asiaa, niin ei olisi tarvinnut olla koko ajan niin kovalla kädellä, mutta ihan hyvin meni näinkin.
 Leo tosiaan oli pitkän matkaa edellä ja piti ihan hyvää väliäkin, mutta pidemmän päälle poni alkoi väsyä töppöjaloistaan ja Aape pääsi painelemaan ohi. Otettiin vain pari laukka pätkää ja sitten vielä ravattiin parit ees taas.
 Käveltiin lopuksi ympäriinsä ja jouduttiin kyllä ottamaan aika reilusti pysähdyksiä, kun Aape olisi vain halunnut heti tallille.

 photo IMG_5185_zps7f06c445.jpg

2 kommenttia: