lauantai 2. marraskuuta 2013

aivoteitahdokeksiäotsikkoa

 Tänään koklattiin tuota meidän "kenttätyömaata". Elikkäs, kun meillä tuossa on tuo kenttä teko vaiheessa, siinä oli juuri sopiva kohta tasattuna hiekkaa juoksutukselle.
 Kun sain hepat karsinaan, Aape läksi karkuun vielä karsinasta, enkä kerinnyt reagoimaan. Siinä sitten kului vähän aikaa ja herra oli jopa uskaltautunut liikkuvan kaivurin ohi! Lopulta jäi saarroksiin minun ja kaivurin väliin, jolloin Tero nappasi Aapen kiinni.
 Suitset nassuun, liina ja raippa mukaan. Aape sai ensin kävellä ja ihan hyvältä tuo keskeneräinenkin pohja vaikutti.
 Aape oli oikein "ärsyttävällä" päällä. Se saattoi yht äkkiä pysähtyä ja kääntyä vinoon, lähteä vetään tallille, tms. Se oli niin hauska, kun se oikein rupesi välillä hiipimään ennen pysähdytä ja kääntymistä ja sitten kun päästi oikein mojovan maiskahduksen, niin hyvä jottei perä alta pettänyt ja lähdetty niin reippahasti jatkamaan.
 Ravi sujui oikein hyvin, ilman jotai pieniä laiskotteluita. Laukkaa ei yritettykään, koska oli niin pieni tila käytössä, mutta saatiin kuitenkin poni edes vähän hikiseksi. :)



Taattu puhelinlaatu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti