sunnuntai 3. marraskuuta 2013

änkyräponi

 Tänään ajattelin lähteväni ajoissa tallille ja ratsastelemaan, ettei ainakaan tarvi mennä pimeässä. Olin suunnitellut ratsastavani ilman satulaa noita kentänpohjan reunoja pitkin. Aamupäivän kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin äidinkielen ainettani, koska se täytyy saada vielä huomiseksi valmiiksi. Kolmeen saakka raapustin ja aloin tekemään lähtöä tallille, mutta sitten pihaan pöllähti yllätysvieraita. En sitten voinutkaan lähteä tallille, kun meille kylään tuli joskus kauan kauan sitten näkemäni kaveri isänsä kanssa. Alkoi tulla pimeä ja sitten kyllä sanoin, että täytyy mennä tallia siivoamaan.
 Kun he lähtivät puolikuuden maissa oli jo pimeää, mutta isä onneksi perjantaina oli ostanut minulle otsalampun, joka oli kyllä oikein hyvä! Laitoin suitset ja lähdettiin pyörimään.
 Aape ei ollut todellakaan mukava ratsastaa. Ihmekköskään, kun juuri olin kehuskellut Roosalle, että Aape on ollut nyt pitkän aikaa niin kiva.
 Aape punki lapa edellä, juosta kaahotti, vesilätäköissä otti kiksi loikkia, jne. Kun aloitettiin ravaamaan Aape vain kaahotti pääylhäällä ja säntäili minne sattui. Sitten oli yksi kammoksuttava vesilätäkkö. Ravattiin siihen, Aape veti liinat kiinni ja sitten tuli loikka ja se säntäsi melkein pihaan.
 Nooh kovan työn jälkeen Aape alkoi mennä ihan mukavasti. Vaihdettiin suuntaa ja sama kaahotus alkoi. Siinä sitten rauhoiteltiin taas piiiitkän kaavan kautta.
 Otettiin myös vähän laukkaa. Aluksi oli aika vauhdikasta, mutta onnistui ihan kohtuullisesti, vaikkei nyt niin kehuttavaa ollut...
 Vasemmassa laukassa Aape yrittikin oikein kunnolla oikutella. Ensimmäisessä nostoyrityksessä Aape teki täysympyrän ja säntäsi johonkin. Tämä sama muutaman kerran. No lopulta saatiin se nousemaan ja vauhtia piisasi. Jos taas huomenna paremmin? Ainakin toivottavasti.
 Loppuravit joiden alkuun oli taas mukavat kaahotukset ja sitten käppäiltiin.
 Kun lähdin tallilta yht äkkiä tallista rupesi kuulumaan kaamea paukutus ja Aape potki ovea. Käännyin takaisin ja Aape vaan seisoi ja katseli minua ihan hoomoilasena. Sen imppauspanta oli valunut paikaltaan, kun Aape oli ahminut iltamössöjään + en antanut Aapelle iltaporkkanaa. Kyllä herra jo tietää. Sitten se oli taas niin lutunen, kun menin vielä karsinaan niin herra painoi päänsä syliin. Okei. Taas kerran sydän suli ja Aapen anteeksipyyntö oikuttelusta hyväksytty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti