sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Voihan kieli !

 Ei tällä kertaa voihan nenä, vaan nimen omaan kieli! Kuten tavallista tein tallihommat ym. Käväisin välissä syömässä ja sitten lähdin ratsastamaan.
 Nappasin Aapen kiinni ja heitin sille suitset päähän. Leo karsinaan. Olen jo useamman kerran katsonut Aapen suuta, että se pitää kieltänsä jännästi, kun se vähän pilkottaa molemmilta sivuilta.
 Monta kertaa minun on pitänyt kokoeilla, että siellä on kieli ja kuolain oikeilla paikoilla, mutta aina olen unohtanut tms. Katselin aluksi ja ronkin. En meinannut uskoa, että oikeasti se kuolain oli siellä kielen alla. Pari sormea suuhun kokonaan ja kyllä, kyllä se vaan siellä oli. Ähh.
 Lähdin ratsastamaan ja menin käymään möksällä, niin kuin olin alunperinkin suunnitellut. Ravailin matkalla ja otettiin yksi laukka pätkäkin. Kun tulin mökille ja Tanja tuli kuuloetäisyydelle ekana sanoin vaan jotain tänne päin: "Tää muutes vetää kielen kuolaimen päälle..." Tanja ilme oli kyllä ihan näkemisen arvoinen. "Oikeesti, älä jumalauta" tms. Sanoin vaan, että kokeile jos et usko ja niinhän se oli.
 Jonkin aikaa siinä pohdittiin sitä asiaa ja sitten heitin kumpparit sivuun ja nostin vähän lökäreiden puntteja. Kahlattiin vähän järvessä ja kyllä se Aape loppujen lopuksi tuntui tykkäävän. Tuntui, että olisi kyllä mennyt mielellään syvemmällekkin kuin mahaa myöten, mutta kun nyt mulla ei ollut uikkareita ja muutenkin vielä vähän vilponen.
 Käytiin pari kertaa roiskuttelemassa siinä rannan tuntumassa ja sitten Tanja laitto kielen ja kuolaimen oikeeseen järjestykseen. Lähin kotio päin ja kun kurkkasin, oli Aape taas muljannut kielen kuolaimen päälle. Tämä selittää nyt vähän välillä sitä jarruttomuutta ja pään nostelemista. Täytyy nyt miettiä mitä tuolle tekee, kun en haluaisi lusikkakuolainta laittaa ja missään nimessä ei nyt hätiköidä tämän asian kanssa. Sitäkään en sitten tiedä, onko ollut "ongelma" jota vaan ei ole huomattu, onko tullut meillä ollessa kenties aluksi olleen kovan ja erityisen epätasaisen käteni myötä, tms.?
 Katsellaan mitä tästä nyt sitten kehkeytyy, vai jääkö vain muuten pois.
 Ratsastuksen jälkeen ponit pääsi taas reiluksi kymmeneksi minuutiksi maistelemaan vihreetä.

4 kommenttia:

  1. Tämä kielihomma on ollut Aapella niin kauan, ku mä olen sitä Kaskisilla ratsastanut. Enkä itse ole huomannut mitään haittavaikutusta, vaikka se kieli tuleekin päälle :) -Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Kiva kuulla, ettei sitten ainakaan johdu omasta kädestä tms. Ja tosiaan eipä tuosta nyt mitään isompaa ongelmaa olekkaan ollut, välillä pää nousee helposti ylös, koska tietysti ikävältä tuntuu, kun kuolain painaa kieleen, mutta ei onneksi mitään suurempaa! :)

      Poista
  2. Voi anteeksi, tämä kielijuttu on kyllä ollut ihan aina!
    En mäkään muistanut ollenkaan tällasta mainita (en oikeastaan edes ollut ajatellut asiaa ikuisuuksiin), kun siitä ei tosiaan tuntunut ikinä olevan minkäännäköistä haittaa (:
    Se on Aapen (huono?) tapa, olisi pitänyt tosiaan mainita joskus, mutta ihan rehellisesti sanon, etten vain muistanut asiaa! Sorry!

    Ja pää nousee kyllä helposti, on kieli missä tahansa, kun hevonen alkaa "kiukutella" ja yrittää kaikin tavoin karata kuolaintuntumaa. Älä huoli, Aape on Aape, on kieli sitten korvassa tai kuolaimen päällä!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, eipä tuo mitään! :) Niin vähän arvelinkin, että on vain yksinkertaisesti unohtunut, kun ei haittaa siitä ole ollut. Ihmiset usein tekee siitä kovin ison jutun, jos kieli on jossain muualla kuin omalla paikallaan, ja toki se joillakin vaikuttaakin, mutta Aape on oma ihana juntturansa ja kulkee noinkin ihan hyvin! :)

      Poista