sunnuntai 24. helmikuuta 2013

en keksi otsikkoa taaskaan

 Juuhuu. Tänään oli etureidet vähän piukeena eilisestä.. :D Menin vasta illan suussa ratsastamaan. Aape meinasi taas lähteä karkuun kun menin hakemaan aidasta, mutta koska minulla oli ponille heiniä jäi parin askeleen päähän katsomaan heiniä ja antoi sitten nätisti kiinni.
 Harjaus + varustus sujui ihan ilman mitään ongelmia, pullisteluja, suunaukomis temppuja, tms, eli vallanmainiosti. Kipusin selkään ja mentiin pellolle, joka on nyt aika hyvässä kunnossa kun on juuri aurattu. Tehtiin paljon voltteja ja Aape kyllä alkoi kulkemaan aika rennosti ja hyvin. Ravissa tehtiin pääty-ympyrää ja edelleen sujui täysin ongelmitta.
 Toiseen suuntaan samat. Taas vasen suunta oli hiukan hankalampi, mutta Aape pääsi hetken päästä siihen rentoon meininkiin. En nyt rupea niin tarkkaan selostamaan että eka onnistui toka ei, kolmas ei ja plaah jne.. Joten: Kun lähdettiin laukkaamaan (vasempaan) tuli muutama todella hyvä ja hieno nosto oikeita laukkoja. Ajattelin, että vielä yleensä ongelmanurkkaan yksi nosto, ettei eka hyvä nosto siitä ollut tuuria ja sitten laukkailu vasuriin riittäisi. No mitäpä siitä nyt sitten taaskaan tuli.. Väärä laukka ja Aape olisi vain halunnut jatkaa, jatkaa ja jatkaa, vaikka sitten pää ylhäällä vähän himmausta vastustellen. Sitten tuli muutama väärää ja kun saatiin pari hyvää laukkaa niin suunnan vaihto.
 Oikeeseen suuntaan ei pitänyt olla mitään ongelmaa, mutta Aape päätti sitten ruveta meneen omia reittejään ja miten vaan itse huvitti. Sen perään tuli kameliravia pää milloin missäkin. Aapea ei olisi huvittanut nostella jalkoja ja mukellettiin kerran aika näyttävästi. Sitten kun saatiin laukka sujumaan ongelmitta, joka oli aika työn takana, ravasin jonkin verran ja käveltiin kunnolla.
 Muuten ei mitään ja tällänen päivä tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti